Lyhyet

Ilmoitusvelvollisuus kemikaalilakiin

| Teksti: Kirsi Väisänen

Kuka valvoo, että esimerkiksi esineiden valmistajat ja kokoajat, markkinoille saattajat, maahantuojat ja myyjät ilmoittavat tuotteidensa huolta aiheuttava aineet uuteen SCIP-tietokantaan?

Kuten monen kysymyksen jätehuoltoalalla, tämänkin vastaus odottaa nyt jätelakiuudistuksen etenemistä. Suomi tulee säätämään SCIP-tietokannasta kemikaalilaissa, jonka muutos etenee eduskunnassa yhtä aikaa jätelakimuutoksen esitysten kanssa. Esitysten piti alun perin tulla lausuntokierrokselle jo ennen joulua, mutta aikataulu on viivästynyt.

Osa jäsenmaista säätää aineiden ilmoitusvelvollisuudesta jätelainsäädännössä, osa kemikaalilainsäädännössä. Suomi päätyi jälkimmäiseen:

”On ajateltu, että tämä menee paremmin tuotteiden markkinoille saattajien tietoon, kun siitä säädetään samassa lainsäädännössä, jossa muukin tuotteita koskeva säätely tehdään”, Suomen ympäristökeskuksen ylitarkastaja Eevaleena Häkkinen kertoo.

Kemikaalilain suunniteltu muutos edellyttäisi, että REACH-asetuksessa määritellyt tiedot toimitetaan kemikaalivirastolle käyttäen niitä työkaluja, jotka kemikaalivirasto tarjoaa. Virasto julkistaa SCIP-tietokannan tähän tarkoitukseen tämän vuoden kuluessa.

Toimijoita valvoo todennäköisesti Tukes, joka muutenkin valvoo erityistä huolta aiheuttavia SVHC-aineita koskevia säännöksiä.

Lue myös: Uusi tietokanta palvelee kiertotaloutta

Teksti: Elina Saarinen

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje