Työelämään ei ehkä ensimmäisenä yhdistä eettisten arvojen pohdintaa. Ne kuitenkin vaikuttavat yllättävän usein pinnan alla. Etiikka liittyy myös työhyvinvointiin. Jos toistuvasti joudumme tekemään arvojemme vastaisia asioita, emme luultavasti ajan kuluessa voi kovinkaan hyvin.

Teologian tohtori Ville Päivänsalo on pohtinut oikeudenmukaisuuden, politiikan, talouden ja etiikan kysymyksiä paljon myös työkseen. Hän on Helsingin yliopiston teologisen etiikan ja sosiaalietiikan dosentti sekä Diakonia-ammattikorkeakoulun määräaikainen lehtori.

Päivänsalon mukaan työelämä on muuttunut huomattavasti 30 viime vuoden aikana. Pitkään Suomessakin vallalla olleesta hyvinvointiyhteiskunnasta on siirrytty vaihe vaiheelta kohti kilpailu- ja huomioyhteiskuntaa.

– Suuri osa suomalaisista on tottunut sellaisiin työsuhteisiin, jotka ovat ay-liikkeen turvaamia. Nykyisin yhä useampi työskentelee vapaassa kilpailutilanteessa, jossa oma osaaminen on myytävä yhä uudelleen, Päivänsalo sanoo.

Asialla on dosentin mukaan eettisiäkin vaikutuksia. Työntekijälle voi esimerkiksi ikään kuin puolihuolimattomasti kertyä lisätöitä, jotka käytännössä pitää tehdä vapaa-ajalla.

Etiikka vaakalaudalla

Päivänsalo mainitsee hoivatyön alana, jossa yleiset yhteiskunnan muutokset voivat asettaa etiikan vaakalaudalle. Hoivatyö on perinteisesti ajateltu kutsumusalaksi, mitä se monelle työntekijälle edelleen onkin.

– Mutta jos organisaation johdolle kyseessä on ensisijaisesti bisnes, on olemassa vaara, että resurssit vedetään liian tiukalle. Kun työntekijöitä on liian vähän, työt on pakko tehdä vähän hutaisten.

Joskus taas myyjä saattaa joutua myymään tuotetta, jonka valmistamisen hän tietää olevan epäeettistä.

– Tai kiinteistönvälittäjä käyttää tarpeen vaatiessa puolitotuuksia. Hän myy taloa kertomatta kunnolla, että siinä on homeongelmia.

Milloin sitten eettinen kitka nousee niin suureksi, että kissa on nostettava avoimesti työpaikan pöydälle?

Tärkeintä on ihmisten terveys ja turvallisuus. Jos niiden näkee vaarantuvan, on viimeistään otettava asia esiin.

– Ja jos työnantaja ei asioita korjaa, voi olla aika etsiä toinen työpaikka. Mikäli jää eettisesti huonoon työpaikkaan, taakka kasvaa. Lopulta voi mennä jopa oma terveyskin, Päivänsalo sanoo.

Kaikki lähtee johtajuudesta

Kuka sitten kantaa vastuuta siitä, että työpaikalla toimitaan eettisesti? Päivänsalo näkee asian kuuluvan työyhteisössä aivan jokaiselle. Suurin vastuu on kuitenkin organisaation johdolla ja omistajilla.

Johtajat tarvitsevat aiheesta myös juurevaa koulutusta. Muuten eettiset kysymykset eivät ehkä kytkeydy arkisiin päätöstilanteisiin.

Päivänsalo uskoo tässä asiassa muutokseen. Hän huomauttaa, että ainakin toistaiseksi on eletty melko ulkokohtaisen bisnesetiikan aikakautta.

– Yritykset ovat tottuneet siihen, että niillä pitää olla hyvältä kuulostavat arvot. Asia on nähty osana suhdetoimintaa ja markkinoinnin prosessia.

Monessa yrityksessä on kuitenkin alettu pohtia asiaa entistä tarkemmin. On ymmärretty, että eettiset kysymykset pitääkin ottaa ihan tosissaan.

– Muuten asia tavallaan iskee takaisin, kun huomataan, että paljon mainostetut arvot olivatkin pelkkää puhetta.

Pintaa syvemmälle

Päivänsalo huomauttaa, että pelkkä puhe tai eettisyyteen kannustavat kapeat kampanjat eivät saa aikaan parempaa työelämää. Hän peräänkuuluttaa prosessien läpinäkyvyyttä ja muutosta, joka menee pintatasoa syvemmälle.

Lisääntyykö eettinen valveutuneisuus tulevaisuudessa – sitä teologi ei halua ennustaa. On puhuttu globaalin etiikan tarpeesta vastapainoksi globaalille markkinataloudelle, ja toisinaan ongelmiin on puututtukin.

– Kuitenkin pääosa nuoremmastakin sukupolvesta näyttää haluavan enemmän rahaa ja parempaa elintasoa. En näekään mitään sellaista kanavaa, josta sitä eettisyyttä tulisi automaattisesti lisää, dosentti pohtii.

Erilaiset identiteettikysymykset ovat nousseet voimakkaasti keskusteluun. Asia heijastuu myös työelämän eettisiin kysymyksiin esimerkiksi maataloudessa tai elintarviketeollisuudessa.

– Jossakin päin maailmaa eläinperäistä ravintoa tuotetaan vielä huonommissa olosuhteissa kuin meillä. Pitäisikö meidän siis toistaiseksi sietää nykyistä tuotantotapaamme?

Kaikkea ei voi mitata

Työelämässä on totuttu siihen, että lähes kaikkea on mahdollista mitata. Päivänsalo ei usko, että ainakaan kaikkia eettisyyteen liittyviä asioita olisi mahdollista laittaa mitattavaan muottiin.

– Vaarana on eräänlainen mikromanagerointi. Aletaankin mitata niitä asioita, joita ylipäätään voidaan mitata.

Dosentti myös tunnustautuu eettiseksi intuitionistiksi. Hän uskoo, että aika monen eettisen asian vain näemme ja ymmärrämme.

– Jos uskomme liikaa siihen, että työelämänkin etiikka paranee monimutkaisten järjestelmien avulla, voi käydä niin, että saadaan vain kulumaan paljon resursseja. Katveeseen jää se, mitä oikeasti olisi syytä tehdä.

Esikuvia tarvitaan

Työelämä ei ole staattista, vaan koko ajan syntyy uusia aloja sekä työtehtäviä. Samalla kohdataan uudenlaisia eettisiä haasteitakin.

Ville Päivänsalo mainitsee niin sanotut valkohattuhakkerit, jotka nousivat tietoisuuteen Vastaamo-tietomurron seurauksena. Heidän tehtävänään on etsiä tietojärjestelmistä aukkoja.

– On tärkeää pohtia, mitä eettisyys voisi olla esimerkiksi tällaisella uudella alalla. Siellä työskentelevät tekevät erittäin tärkeää työtä mutta voivat joskus saada liikaakin tietoa. Mitä sille tiedolle pitäisi tehdä?

Eettiseen työelämään ei ole oikotietä. Päivänsalo kaipaa vakuuttavia esimerkkejä siitä, että menestyvän yrityksen todetaan toimivan johdonmukaisesti eettistä luottamusta herättävällä tavalla.

Hyviä esimerkkejä on jo tarjolla. Esimerkiksi Supercell-peliyritys on saanut runsaasti myönteistä huomiota, kun sen pääomistajat ilmoittivat maksavansa veronsa Suomeen.

– Jos huomataan, että jokin nuoremman polven yritys toimii vastuullisesti ja samalla menestyykin, sen eettisesti kestävää toimintatapaa voidaan jäljitellä hyvinkin laajasti.