Vaasalainen Eva-Maria Strömsholm oli juuri valmistunut luokanopettajaksi vuonna 2008, kun hänellä diagnosoitiin harvinainen munasarjasyöpä. Hän oli tuolloin 27-vuotias eikä tiennyt syöpäsairauksista ja niiden hoidosta juuri mitään.

Kovin tarkkaa ja kokonaisvaltaista tietoa hän ei muista saaneensa silloinkaan, kun sairaus osui omalle kohdalle.

– Minulle kerrottiin suunnilleen vain, mitä tapahtuu seuraavaksi, esimerkiksi että on tulossa leikkaus tai veri­koe. Tiesin, että syöpäni oli harvinainen, mutta en paljon muuta.

Opettajasta sairaanhoitajaksi

Kun syöpä pian uusiutui, tehtiin jälleen leikkaus ja aloitettiin myös sytostaattihoidot. Tästä ajasta Strömsholmilla ei ole juuri muistikuvia. Hän oli pari vuotta enimmäkseen sairauslomalla, ennen kuin jaksoi palata tekemään luokanopettajan sijaisuuksia.

Syövän ja hoitojen jälkeen Strömsholmin voimat heikkenivät niin, että hän pystyi tekemään enintään 50-prosenttista työaikaa. Hän harkitsi alanvaihtoa, koska luokanopettajana ei voi osa-aikatyötä tehdä. Kun ystävä ehdotti sairaanhoitajan opintoja, hän aluksi torjui ajatuksen.

– Sitten aloin pohtia asiaa. Hain, pääsin sisälle ja aloitin opinnot. Kerroin asiasta tutuilleni kuitenkin vasta puolen vuoden päästä, kun tiesin, että halusin jatkaa, Strömsholm kertoo.

Hän työskentelee nykyisin keskussairaalan neuro­logian poliklinikalla Kokkolassa.

Avoimesti jaksamisesta

Kesällä 2021, juuri ennen 40-vuotissyntymäpäiväänsä, Eva-Maria Strömsholmilta löytyi kilpirauhassyöpä. Leikkaus ja hoidot olivat taas edessä. Hän oli poissa työstä melkein puoli vuotta.

Palattuaan hän on tehnyt edelleen 50-prosenttista työaikaa. Sairaanhoitajan työ on fyysisesti ja psyykkisesti raskasta. Osatyökyvyttömyyseläkettä Strömsholm ei ole hakenut, vaikka onkin selvitellyt sen mahdollisuuksia.

Hän on kertonut syövistään työpaikallaan ja kokenut avoimuuden myönteiseksi. Hän on saanut ymmärrystä tilanteelleen.

– Osastonhoitaja ymmärtää, mitä olen käynyt läpi ja että en jaksa pitkiä päiviä. Teen vain päivätyötä. Aiemmin olin myös neurologisella osastolla ja tein välillä iltavuoroja. Ne ovat minulle kuitenkin raskaita, koska olen jo päivällä tosi väsynyt.

Henkistä tukea tarvitaan

Kriisituen tarjoamisessa sairastuneelle olisi Strömsholmin mielestä parannettavaa, vaikka se on hänen mukaansa kehittynytkin.

– Sairastuttuani ensimmäisen kerran psykiatrinen sairaanhoitaja tuli keskustelemaan, kun olin tiputuksessa. Ei siitä ollut hyötyä, koska olin niin huonossa kunnossa, että hyvä kun jaksoin pitää silmät auki.

Henkistä tukea pitäisi hänen mielestään tarjota ylipäänsä enemmän eikä tuen tarjoaminen saisi jäädä yhteen kertaan.

– Minusta sairaaloissa pitäisi olla niin sanottu diagnoosikuraattori, joka ottaisi yhteyttä mahdollisimman pian diagnoosin jälkeen, keskustelisi sairastuneen voimavaroista ja tuen tarpeesta ja olisi uudelleen yhteydessä myöhemmin. Häneltä saisi tietoa esimerkiksi henkisestä tuesta ja vertaistoiminnasta, Strömsholm ehdottaa.

Vertaistuesta tuli tärkeää

Strömsholm toivoo, että sairaaloissa hoitohenkilökuntakin tietäisi, mihin yhdistyksiin ja muihin kolmannen sektorin tahoihin potilas voi olla yhteydessä sairastuessaan vakavasti. Kaikki vinkit ovat arvokkaita.

Aluksi hänestä itsestään tuntui, ettei hän tarvitse vertaistukea, mutta siitä ja yhdistystoiminnasta yleensä on tullut tärkeää. Hän on Pohjanmaan syöpäyhdistyksen hallituksessa ja antanut itsekin vertaistukea.

– Perustin vuonna 2013 Facebookiin vertaistukiryhmän ruotsinkielisille syöpäpotilaille, Finlandssvenska Cancergruppenin. Se on monelle tärkeä ryhmä. Nyt kun sairastuin kilpirauhassyöpään, hain heti vertaistukea, ja se on kannattanut.

Strömsholm on myös Suomen Syöpäyhdistyksen valtuuskunnan jäsen. Lisäksi hän ollut perustamassa Suomen Gynekologiset Syöpäpotilaat ry:tä ja toimii sen varapuheenjohtajana. Myös kansainvälisissä järjestöissä hän on aktiivinen potilasedustaja, joka on osallistunut konferensseihin eri puolilla Eurooppaa ja kirjoittanut artikkeleita kansainvälisiin julkaisuihin.

Kuntoutussuunnitelma kaikille

Koska Eva-Maria Strömsholm on niin monessa mukana, joidenkin on vaikea uskoa, että hänen jaksamisensa on rajallista. Nopeaa väsymistä on vaikea osoittaa, mutta sairaanhoitajan työtä hän ei pystyisi tekemään kokoaikaisesti.

– Jos olen kaksi päivää töissä, pitää olla monta rauhallista päivää palautumiseen. Minun on aina järjesteltävä elämääni siten, että jaksan olla töissä. Se on raskasta.

Hän on hakenut puheterapiaa kilpirauhassyövän leikkauksen jälkeen, mutta ei ole vielä vuoden jälkeen päässyt siihen. Asiaa on hidastanut se, että hän on kirjoilla Vaasassa mutta hakenut terapiaan Kokkolaan, jossa asuu suurimman osan ajasta. Nyt lähete näyttäisi etenevän.

Kuntoutussuunnitelmaa hän on ammattilaisena osannut vaatia.

– Olisi tärkeää, että kaikille tehtäisiin kuntoutussuunnitelma ilman, että sitä pitää erikseen pyytää, ja että sitä päivitettäisiin. Erään tutkimuksen mukaan vain neljä prosenttia syöpään sairastuneista on saanut kuntoutussuunnitelman!

Kuntoutussuunnitelma laaditaan opiskelu-, työ- ja toimintakyvyn sekä osallisuuden tukemiseksi asiakkaan ja lääkärin kesken sekä tarvittaessa moniammatillisen tiimin kanssa. Siinä määritellään, miten sairastuneen opiskelu-, työ- ja toimintakykyä voidaan edistää.