Monen tonnin taakan nostaminen ensimmäistä kertaa on hermostuttavaa hommaa. Kivenmurskauskoneita valmistavan Metso Mineralsin koneistajat Joni Kallinki ja Arto Nousiainen tunnistavat tilanteen.

– Olihan siinä oma jännityksensä, kun ei ammattikoulussa mitään raanalla nosteltu, koska kappaleet olivat niin pieniä. Mutta työkavereilta kysymällä oppi.

Koneistusosastolla työstettävien kappaleiden painot vaihtelevat parista kymmenestä kilosta 20 tonniin. Uudet työntekijät saavat raanan eli radio-­ohjattavan nosturin käyttöön päivän mittaisen koulutuksen, mutta varsinainen perehdytys tulee käytännön työssä kokeneemmilta työntekijöiltä.

Parempi kysyä kuin arvailla

Nousiainen ja Kallinki ovat olleet talossa jo toistakymmentä vuotta, joten nostot ovat heille rutiinia. He opettavat nyt puolestaan uusia tulokkaita.

– Pitää tietää kappaleen paino sekä se, mistä ja millaisilla välineillä sitä nostetaan, Kallinki opastaa.

– Ja tietysti pitää katsoa, ettei ole sivullisia alla ja että nostoliinat ovat ehjät, Nousiainen jatkaa.

Kumpikin suhtautuu sekä opastamiseen että neuvon kysymiseen mutkattomasti.

– Hiljattain kävin neuvomassa työkaveria tukikartioiden kääntämisessä, kun niitä alettiin ajaa heidän koneellaan. Ennen ne olivat meidän sorvimme hommia, Nousiainen toteaa.

Kallinki kertoo olleensa yhtenä kesänä tuuramassa viimeistelijää ja kysyneensä hitsaajalta neuvoa, koska ei ollut kyseisiä kappaleita aiemmin käsitellyt.

– Jokainen nostoraanakin on vähän omanlaisensa. Jos ei ole varma, mitä tekee, on aina parempi kysyä työkaverilta kuin söheltää omin päin.

Nosturin ohjaimesta virta pois

Teollisuudessa viimeisin kuolemaan johtanut nostotyötapaturma sattui pari vuotta sitten Jyväskylässä. Työntekijä oli viimeistelemässä kahden ja puolen tonnin painoista, teräslevyistä koottua kappaletta, kun radio-ohjattava nosturi jatkoikin liikettään ja työntekijä puristui kappaleen alle. Siksi on tärkeää aina katkaista virta nosturin ohjaimesta, kun nostotyö on tehty.

– Tätä on teroitettu päähän myös meillä, kertoo Metso Mineralsin työsuojeluvaltuutettu Aki Järvinen. Virrallisen ohjaimen kanssa ei saa työskennellä. Kun ohjain ei ole enää käytössä, siitä pitää laittaa virrat pois ja palauttaa se omalle sovitulle pai­kalleen. Pari läheltä piti -tilannetta on sattunut, kun ohjetta ei ole noudatettu.

Näiden tilanteiden jälkeen nosturien ohjainten säilytyspaikkoja selkiytettiin ja tiedotusta parannettiin. Muutama vuosi sitten Metso keskitti koko Tampereen toimipisteensä nostovälinetarkastukset Algol Technicsin asiantuntijalle, joka huolehtii myös uusien työntekijöiden nosturikoulutuksesta.

Yleisesti nostoturvallisuus on työsuojeluvaltuutetun mielestä talossa hyvällä tasolla ja parantunut takavuosista.

– Sekä työntekijä- että esimiessuku­polvi on vaihtunut. Asiaan suhtaudutaan nyt vakavasti ja mahdollisiin vääriin työtapoihin puututaan. Myös suunnitteluosaston asenne nostoturvallisuuteen on parantunut, Järvinen sanoo.

– Edelleen toivoisin silti parannusta siihen, että suoraan suunnittelupöydältä tulisi aina valmis nosto-ohje nostopisteineen, jotta asia ei jää tänne konepajan lattialle mietittäväksi.

Turvallisuus lähtee suunnittelusta

Suunnittelupäällikkö Ville Järvenpää tunnistaa ongelman ja vakuuttaa, että töihin on ryhdytty.

– Useimpiin leukamurskainten ­runko-osiin on jo lisätty valetut nostokorvat tai -reiät. Oikeiden nostopisteiden ansiosta ei tarvitse enää nostaa esimerkiksi heilurin silmästä, hän selventää.

– Joistain isoimmista heilureista nostopisteet vielä puuttuvat, ja joissain muissakin malleissa on yhä teknisiä haasteita. Etenkin tiettyihin valukappaleisiin, kuten karamurskaimien tukikartioihin, on haastavaa saada nostoreikiä lujuusvaatimuksien ja valmistusmenetelmän takia. ­Kappale kun pitää olla edelleen ­valettavissa.

Turvallisuusajattelu on kuitenkin Järvenpään mielestä jalkautunut hyvin myös suunnitteluun.

– Kymmenen viime vuoden aikana tietoisuudessa on tapahtunut iso muutos ja nostopisteistä on tullut standardi kaikessa suunnittelussa. Ja jos nostoreikiä ei voida toteuttaa suoraan suunnittelupöydällä, ne tehdään muulla tavalla. Esimerkiksi karan alarungon suojiin hitsattiin ylimääräinen mutteri nostoa varten.

Hankalimmin nostettaviin koneenosiin on myös kehitetty juuri niille sopivia nostovälineitä. Sellaisia myös koneistajat Arto Nousiainen ja Joni Kallinki ovat saaneet käyttöönsä.

– Liukurenkaille ja tukikartioille on saatu omat nostovälineet, jotka ovat ihan toimivat, Nousiainen toteaa.

Kallinki kertoo saaneensa uusia nostovälineitä, kun on itse pyytänyt.

– Itse on saanut olla aktiivinen kyllä, ei kukaan ole tullut niitä muuten tarjoamaan. Ja edelleen jotkin protyyppikappaleet tai kiireellisemmät työt voivat olla ongelma. Silloin ei välttämättä ole valmiiksi mietitty, miten kappale nostetaan työstökoneeseen.

Riskejä ei aina tunnisteta

Tamperelaisten työsuojelutarkastajien Kati Tikkasen ja Piia Koskisen mukaan suurimmassa osassa teollisuusyrityk­sistä nostoturvallisuus on hyvällä tolalla. Molempien mielestä tärkeintä on riskien tunnistaminen ja minimoiminen.

– Myös usein toistuvat perusnostot pitää käydä läpi ja miettiä, onko kaikki oikeasti niin kuin pitää, Koskinen painottaa.

Työnantajalla on valvontavastuu, työntekoa pitää seurata ja vääriin työmenetelmiin puuttua.

Aina riskejä ei kuitenkaan tunnisteta.

– On ollut tapauksia, joissa nosteltavien kappaleiden koko on vuosien varrella kasvanut tai muoto muuttunut, mutta nostomenetelmiä ei ole päivitetty ajan tasalle. Ainakin suurimmissa yrityksissä arvostetaan sitä, että työntekijät tuovat turvallisuuspuutteita esiin, Tikkanen arvioi.

Hän toteaa, että edelläkävijäyritykset vievät nostoapuvälineiden tuottajien kehitystä eteenpäin vaatiessaan paremmin toimivia välineitä.

– Usein on niin, että ne työpaikat, joissa tehdään todella haastavia nostoja ja kääntöjä, tekevät asianmukaiset nostosuunnitelmat ja panostavat asiaan. Jos nostaminen on satunnaisempaa, sitä ei ehkä mielletä niin isoksi riskiksi, Koskinen sanoo.

Nostot dokumentoiduiksi

Myös käsin tehtävien nostojen mää­rää on saatu vähennettyä, mutta joskus ongelmana ovat pinttyneet asenteet.

– Työnantaja on hankkinut nosto­apuvälineen, mutta vanhasta tottumuksesta työntekijä nostelee kappa­leet edelleen käsin ja pahimmassa tapauksessa hajottaa kroppansa sillä menolla, Kati Tikkanen kertoo.

Tarkastajat joutuvat toisinaan huomauttamaan myös nostoapuvälinei­den yhdistelemisestä, jossa ei ole loppuun asti laskettu, riittääkö nostokapasiteetti.

Työsuojeluvaltuutettu Aki Järvisen mielestä oppimista riittää vielä Metsollakin.

– Vieläkin näkee turhan paljon sitä, että seistään liian lähellä nostettavaa taakkaa. Aina pitäisi muistaa riittävä varoetäisyys.

Koneistajat Joni Kallinki ja Arto Nousiainen ovat samaa mieltä.

– Ohjaimesta saattaa vaikka vähän väsyneenä painaa väärää nappia, ja taakka liikahtaakin eri suuntaan kuin oli ajatellut.

Myös nostotöiden dokumentointi on vielä kesken, vaikka monilla osastoilla työ on jo aloitettu.

Myös työsuojeluasiamiehenä toimiva Kallinki kertoo ehdottaneensa työnjohdolle, että yritykseen palkattaisiin esimerkiksi kesätyöntekijä valokuvaamaan ja dokumentoimaan kaikki koneistusosaston perusnostot ja -käännöt, jotta ne saataisiin yksiin kansiin joka koneelle.

– Se edistäisi myös moniosaamista, kun työntekijä menee vaikka naapurikoneelle tuuraamaan ja joutuu nostelemaan sellaisia kappaleita, joihin ei ole aiemmin koskenut, hän perustelee.

Jutun kirjoittaja Heli Kivimäki työskentelee Metso Mineralsilla CNC-koneistajana.