Suomessa tapahtui viime vuonna Tapaturmavakuutuskeskuksen mukaan 22 300 työmatkatapaturmaa. Yleisimpiä ovat liukastumiset ja kaatumiset.
Koiran läsnäolo toimistolla lisää työntekijöiden keskinäistä positiivista vuorovaikutusta. Koirat huolehtivat myös omistajiensa ja muiden työntekijöiden mikrotauoista.
TILAAJILLE Psykologi Nina Lyytinen auttaa työyhteisöjä voimaan paremmin paitsi Suomessa myös Libanonin palestiinalaisleireissä. Stressin säätelyyn pätevät paikasta riippumatta samat keinot – oleellista on turvallisuuden tunteen vahvistaminen.
TILAAJILLE Sote-alalla väkivallan uhka on yksi työturvallisuuden riskitekijä, johon työpaikalla on tärkeä varautua ennakolta. Kun kotihoidon työntekijä saapuu käyntikohteeseen, vastassa voi joskus olla vihainen asiakas tai hänen perheenjäsenensä.
TILAAJILLE Urapolulla-sarjassa ääneen pääsevät erilaisten ammattien edustajat. He kertovat, miten ovat päätyneet työhönsä.
Pitkäaikainen TTT-lehden avustajamme Päivi Haavisto jäi kesällä lopullisesti eläkkeelle. Hän oli kirjoittanut meille etenkin työturvallisuudesta ja tunsi aiheen ja työpaikkojen…
TILAAJILLE Suojakäsineen valinnassa on tärkeää tuntea työtavat ja -prosessit sekä se, miten pitkään suojausta tarvitaan. Käytössä etenkin kemikaalinsuojakäsine on muistettava vaihtaa riittävän usein, jotta suoja säilyy.
TILAAJILLE Mikko Aulanko haluaa työssään edistää Rajavartiolaitoksen henkilöstön työturvallisuutta ja hyvinvointia. Työsuojeluvaltuutetun päivä kului tiiviisti etätyössä, mutta myös virkamatkat värittävät usein kalenteria.
TILAAJILLE Palaveeraus innostaa, kun siellä käsitellään osallistujille kiinnostavia asioita. Hyvän kokouksen päätteeksi jokainen myös tietää, mitä juuri hänen pitää tehdä.
Näkökenttään yhtäkkiä ilmestyvä salamointi tai rihmamaiset roskat kertovat lasiaisen irtaumasta, joka on tavallinen ja yleensä vaaraton ilmiö. Kaksi kolmesta saa lasiaisen irtauman jossain elämänsä vaiheessa.
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.