Liikenneturva on viime aikoina nostanut esiin ilmiön, jossa työntekijät osallistuvat työpalavereihin auton ratista. Siitä, kuinka yleisestä asiasta on kyse, ei kuitenkaan ole tutkimustietoa.
Teams-palaverit tulivat koronan mukana rytinällä osaksi työelämää, ja ne täyttävätkin tehokkaasti kalenterit. Työpäivän aikana pitäisi olla monessa eri paikassa yhtä…
Suomessa tapahtui viime vuonna Tapaturmavakuutuskeskuksen mukaan 22 300 työmatkatapaturmaa. Yleisimpiä ovat liukastumiset ja kaatumiset.
Työmatkojen turvallisuus paranee, kun vaaranpaikat tunnistetaan, havainnot ilmoitetaan ja tieto viedään käytännön toimiksi. Teknologiayritys Danfoss Drivesin esimerkki näyttää, miten työmatkaliikenne liitetään osaksi arjen turvallisuustyötä.
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.