Työturvallisuus

Multitaskaaminen auton ratissa huolestuttaa liikenneturvallisuuden asiantuntijaa

Liikenneturva on viime aikoina nostanut esiin ilmiön, jossa työntekijät osallistuvat työpalavereihin auton ratista. Siitä, kuinka yleisestä asiasta on kyse, ei kuitenkaan ole tutkimustietoa.

| Teksti: Kirsi Väisänen | Kuva: Adobe Stock

Moni on todistanut liikenteessä tilannetta, jossa auto ajautuu kaistalla puolelta toiselle. Nopeuskin saattaa vaihdella. Kuljettaja todennäköisesti keskittyy tällöin johonkin muuhun kuin ajamiseen.

Ehkä hän ajattelee, että ajaminen sujuu tutulla reitillä tai suoralla moottoritiellä lähes luonnostaan. Tämä on harha. Vaikka ajaminen tuntuu rutiinilta, se kuormittaa aivoja jatkuvasti.

Liikenneturvan suunnittelija Laura Loikkanen muistuttaa, että kuljettaja käsittelee ajaessaan liikenteen ärsykkeitä, vaikka ei sitä tietoisesti ajattele. Keskittyminen jakautuu, jos kuljettaja osallistuu keskusteluun tai muuhun työtehtävään.

Työsuojeluhenkilöstöä koulutetaan aiheesta

Työpalavereihin nähtävästi osallistutaan ajon aikana, vaikkei aiheesta löydykään tilastotietoja. Laura Loikkasen mukaan aihe nousee esiin toistuvasti, kun hän tapaa työpaikkojen työsuojeluhenkilöstöä.

Loikkanen kysyy aiheesta usein työsuojelupäälliköiden koulutuksissa. Kun hän tiedustelee, onko työnantaja kieltänyt palaveriin osallistumisen ajon aikana, käsiä nousee harvoin.

– Jos on hyvä päivä, nousee yksi tai kaksi kättä.

Kiire ajaa rattipalavereihin

Tarkkaa käsitystä ilmiön yleisyydestä ei ole. Loikkanen uskoo, että kyse ei silti ole yksittäisistä poikkeuksista ja että työntekijät saattavat pitää ajomatkaa hyvänä hetkenä hoitaa työasioita.

Palaveriin osallistumista ajon aikana perustellaan kiireellä. Työpäivän aikana on siirtymisiä, mutta kokoukset jatkuvat niiden aikana.

– Minulta on jopa kysytty, voisiko palaverin hoitaa niin, että matkustaja vaihtaa esityksen dioja ja kuljettaja puhuu palaverissa samalla kun ajaa, Loikkanen päivittelee.

Hän epäilee, että ilmiön taustalla voi olla työelämän muutos, joka alkoi korona-aikana. Etäpalaverit yleistyivät nopeasti, mutta niiden määrä ei ole vähentynyt sen jälkeen, vaikka työpaikoille on palattu.

Työpaikat eivät aina puutu käytäntöön

Ongelma ei ole vain yksittäisten työntekijöiden ratkaisuissa. Monessa organisaatiossa asiasta ei ole selkeää linjausta.

– Tämä on monessa organisaatiossa syvälle pesiytynyt paha tapa. Sitä ei haluta muuttaa, koska ihmiset nurisevat.

Työnantajalla olisi kuitenkin mahdollisuus puuttua asiaan ja yksiselitteisesti kieltää työpuhelut ja kokoukset ajon aikana.

– Teams-palaverit pidetään työajalla. Työnantajalla on hyvinkin paljon valtaa sanella, miten työtä tehdään. Työn tekeminen ei saa aiheuttaa haittaa eikä vaaraa.

Tilastotietoa ilmiöstä ei ole

Ilmiön laajuutta on vaikea arvioida. Tapaturmavakuutuskeskus ei kerää aiheesta tietoa. Vain vakavimmat onnettomuudet tutkitaan yksityiskohtaisesti. Jos onnettomuus ei johda kuolemaan, taustatekijöitä ei yleensä selvitetä yhtä tarkasti.

Esimerkiksi OP Pohjolan viestinnästä kerrotaan, että heidän vahinkotilastoissaan ei eritellä tapauksia, joissa työntekijä on osallistunut työpalaveriin tai työpuheluun auton ratissa onnettomuuden tapahtuessa.

Aihe on kuitenkin herättänyt kiinnostusta vakuutusyhtiöiden riskienhallinnan asiantuntijoiden keskuudessa. Liikenneturva suunnittelee jatkavansa keskusteluja vakuutusyhtiöiden kanssa. Yksi teemoista on nimenomaan palaverit ajon aikana.

Loikkasen mukaan muutosta ei kuitenkaan synny nopeasti.

– Ei tämä kertalaakista korjaannu. Tästä pitää puhua ainakin seuraavat viisi vuotta.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje
Työ Terveys Turvallisuus -lehti TTT
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.