Kaupallinen yhteistyö

Haitalliset työasennot näkyviksi – mobiili­sovellus tunnistaa työkyky­riskin

Ergonomisia teollisuuskalusteita valmistava Treston kehittää asiakkailleen palvelua, joka pohjautuu mobiilisovellukseen. Tekoälyyn pohjautuva sovellus tunnistaa tuki- ja liikuntaelinvaivoja enteilevät kehon liikeradat.

| Teksti: Treston
Nainen kohottaa käsivarttaan varastohyllyn edessä.

Yksipuolisista, kehoa turhaan kuormittavista työasennoista pitäisi päästä eroon. Ei ole kenenkään etu, jos työntekijöiden työkyky ja terveys heikkenevät siksi, että työtä ei voi tehdä järkevästi.

Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ennaltaehkäisy vähentää sairauspoissaolokustannuksia. Työntekijöistään huolta pitävä organisaatio menestyy muita paremmin kilpailluilla työnantajamarkkinoilla.

Miksi sitten tule-sairaudet eivät ole hävinneet minnekään vaan ovat mielenterveyden häiriöiden ohella toinen isoista työkykyongelmista?

– Esimerkiksi teollisuudessa on raskaita työvaiheita, joita voisi keventää työergonomian keinoin. Usein perustelemme huonoa ergonomiaa kiireellä, apuvälineiden, kuten nostimien, käyttö voi olla hidasta. On myös vaikea luopua haitallisista tavoista, varsinkin jos hyöty ei ole suoraan nähtävissä, sanoo tuoteryhmäpäällikkö Jonna Patama Trestonilta.

Sovellus osaksi Trestonin palvelua

Treston on testannut tehtaillaan digitaalista työkalua, jonka avulla fyysistä ergonomiaa voi arvioida ja tuoda näkyväksi. Kännykällä toimiva sovellus visualisoi ongelmalliset työasennot niin, ettei tarvitse olla työergonomian asiantuntija ymmärtääkseen työkalun tuottamaa dataa.

– Ihminen ei hahmota omaa kehoaan, vaikka vierestä katsomalla tai videolta kuormittavan liikeradan voisi ehkä huomata. Mobiilisovelluksen lisäarvo pelkälle videolle on, että se ilmaisee käyttäjälle selvästi, milloin olkavarsi nousee liian korkealle tai asento on haitallisen kumara, Patama kertoo.

Pelkkää sovellusta voi hyödyntää esimerkiksi, kun muokataan yksittäistä työpistettä tai tehdään vertailua työpisteiden välillä. Se on hyvä tuki myös perehdytyksessä. Sovelluksen käyttöön ei tarvita kehoon liitettäviä antureita tai tehdä muita esivalmisteluja.

Jonna Patama muistuttaa, että datan ohella tarvitaan kuitenkin ymmärrystä työprosesseista, ergonomiasta ja siitä, miten kalusteita muokkaamalla työasentoja voidaan parantaa. Kun luodaan ergonomista työympäristöä, tarvitaan räätälöitäviä työpistekalusteita ergonomiaosaamisen lisäksi. Trestonin tavoitteena onkin kehittää tekoälysovellusta hyödyntävä kokonaisvaltainen palvelu asiakkaitaan varten.

Ota yhteyttä: jonna.patama@treston.com

Treston on kotimainen ergonomisten teollisuustyöpisteiden valmistaja, joka haluaa tuotteillaan edistää asiakasyritystensä työntekijöiden työhyvinvointia.

Kommentit

  1. Moikka,

    vaikuttaa ihan uskomattomalta. Täällä Päijät-Sotessa ollaan aiheen äärellä. Saisikö tällaista testiin?

    Toimin ergonomiavalmentajana ja olen nimenomaan huomannut, että hoitajat eivät tunnista omia hankalia työasentojaan.

  2. Hei,
    Kotihoidon ja suunterveydenhuollon työntekijöiden ergonomiasta herää huoli. Kiire lisääntynyt asiakastyössä ja ergonomiasta helposti tingitään ensin.
    Onko tosiaan mahdollista saada testikäyttöön ?

    Ihan mahtavaa, jos tätä voitaisi hyödyntää muutoinkin, kuin vain työpistetyöskentelyssä.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje