Tampereen yliopiston filosofian professori Arto Laitinen on pohtinut kävelyn filosofiaa. Hänen mielestään kävely muistuttaa mielenkiintoisella tavalla unessa olemista.

– Kävellessä ajatukset tulevat mieleen vuoron perään – on kiinnostavaa, mitä huomaa ajattelevansa. Nukkuminen on toki vielä sisäisempää kuin kävely. Niissä on silti paljon samaa, kuten se, että ajatukset voivat loksahtaa kohdalleen kävelyn tai nukkumisen jälkeen.

Toisaalta emme voi kävellä ulkomaailmasta erillisenä.

– Tutussa ympäristössä ajatus kääntyy helpommin sisäänpäin, mutta jos menee itselle uuteen kaupunkiin, huomio kiinnittyy jatkuvasti ulkopuolella oleviin moniin yksityiskohtiin. Eli myös kävely-ympäristö vaikuttaa.

Käveleminen voi yksinkertaisesti olla tapa liikkua. Monelle kävely on liikuntaa, sykemittarilla tai ilman. Se voi olla myös rousseaulaista käveleskelyä, eli ”liikkeellä istuskelua”, jossa tärkeintä on pohdiskelun lisäksi se, mitä tulee vastaan.

Silloin vauhti vaikuttaa ympäristön kokemiseen.

– Kävely voi olla tapa irtautua kaikesta muusta. Se on erilaista, kuin jos lähtisi pyöräilemään. Etenemisnopeus vaikuttaa siihen, miten ympäristö meille tarkentuu.

Kävely tekee hyvää

Käveleminen on yksinkertaista, mutta siitä voi olla apua moneen. Se lisää terveyttä ja toisen kanssa kulkiessa auttaa yksinäisyyteen.

Kiireen tunne helpottaa, kun ottaa aiemmin mainitun rousseaulaisen asenteen kävelyyn. Se myös muistuttaa ihmisen kehollisuudesta tietokonetyön kuormituksessa.

Kävelyyn ei Laitisen mukaan pidä suhtautua liian vakavasti.

– Ehdotan, että seuraavalla kävelyllä sovellat yhden lyhtypylväiden välin Monty Pythonin Ministry of Silly Walks -tapaa. On oikein purskahtaa kävelemään hassusti silloin tällöin.

Sitoumukset jäsentävät elämää

Arto Laitinen tutkii työssään muun muassa sosiaalisen toiminnan perusteita ja yhteiskunnallista todellisuutta.

– Ihmiset tekevät keinotekoisia sääntöjä, joita sitten noudattavat, esimerkiksi, että pitää ajaa oikealla puolella tietä. Toisaalta on tapana olla syömättä myrkyllisiä marjoja, vaikka siitä ei ole tehty erillistä sääntöä.

Kysymys on siis paitsi siitä, päätämmekö toimia tietyllä tavalla, myös siitä, onko teko hyvin perusteltu.

Kävelemistä voi hyvin tarkastella sitoumuksen näkökulmasta. Laitinen viittaa filosofi Margaret Gilbertin Walking together -tekstiin, jossa kävely on yhteinen sopimus.

– Jos kaksi ihmistä kävelee kadulla rinnakkain, he eivät kävele yhdessä vain siksi, että ovat sattumalta vierekkäin. Yhdessä kävely vaatii yhteissitoumuksen.

Lupaukseen sisältyy se, että jos vaikka toisen tahti hiipuu, toinen hidastaa ja ottaa tämän huomioon.

– Sitoumuksiinsa kannattaa kyllä suhtautua kuten sitoumuksiin täytyy, eli jos on luvannut itselle kävelevänsä, niin myös kävelee. Kunhan samaan aikaan muistaa, ettei tee liikaa sitoumuksia elämässä.

Itselle tehdyistä lupauksista on hyötyä, sillä ne jäsentävät elämää. Täytyy vain muistaa olla tekemättä ristiriitaisia suunnitelmia, kuten Laitinen, joka on haastattelupäivänä vielä junassa, kun pitäisi olla jo Jyväskylässä.

 

Artikkeli on ilmestynyt alun perin TTT-lehdessä 3/2022.