TILAAJILLE Räjähteitä valmistettaessa asiat täytyy tehdä oikein eikä sinne päin, tiedetään Forcitin tehtaassa Vihtavuoressa.
Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut siivousalan yritykselle 2 000 euron yhteisösakon työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi yhtiön on maksettava noin 10 000 euroa vahingonkorvauksia ja oikeudenkäyntikuluja…
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut viherkalusteyhtiön liiketoimintajohtajalle ja toimitusjohtajalle sakkoja työturvallisuusrikoksesta. Kummankin maksettavaksi tuli 15 päiväsakkoa. Viherhuoltaja oli saanut silmäänsä syövyttävää…
Vihreä siirtymä saattaa tuoda mukanaan uusia riskejä kemikaaleja käsitteleville työntekijöille. Vihreä kehitys tarkoittaa muutosta kohti ekologisesti kestävämpää taloutta, joka nojaa…
Ammattitautien määrä laskee, mutta tilasto ei ole välttämättä koko totuus asiasta. Ammattitauti voidaan todeta vain, jos työntekijä on vakuutettu. Esimerkiksi hengitystieoireita ja ihotauteja aiheuttavien altisteiden käyttö työpaikoilla ei näytä vähenevän, toteavat Työterveyslaitoksen asiantuntijat.
Työsuojelutarkastaja teki Joensuussa toimivaan Lapeauto Oy:n autokorjaamoon tarkastuksen, jonka seurauksena yritys sai kehotuksen järjestää työntekijöilleen työterveyshuollon sekä selvittää ja poistaa…
Osassa kierrätykseen päätyvistä esineistä ja tuotteista on vaarallisia kemikaaleja, jotka kannattaisi ottaa pois kierrosta. Kemikaalivirasto on julkaisemassa uuden tietokannan, johon…
Epoksit, akrylaatit, isosyanaatit ja lujitemuovit ovat kemikaaleja, jotka voivat aiheuttaa niitä käsitteleville työturvallisuusriskin. Työpaikoilla on syytä perehtyä oikeisiin työtapoihin ja suojaimiin.
Kemikaalitiedon määrä on kasvanut paljon kymmenen viime vuoden aikana, mutta miten on kemikaalien hallinnan laita? Aihetta pohdittiin työ- ja kemikaaliturvallisuuden…
Jo hankintavaiheessa mieti, millaisen kemikaalin hankit ja miten käsittelet sitä jätteenä. Ulota kemikaalin käytön kontrolli siihen saakka, että kemikaalista on…
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.