Monet suorittavan työn tekijät ovat työnsä parhaita asiantuntijoita. Aina heidän osaamistaan ei oteta huomioon työn organisoinnissa ja kehittämisessä, mikä vähentää työn mielekkyyttä.
Tämä on keskeinen tulos myös Duunarit-hankkeessa, joka selvittää teollisuuden ja kiinteistöpalvelualan työntekijöiden kokemuksia työstään. Työntekijöiden kertomukset ovat olleet valaisevia.
Eräs hankkeessa haastateltu teollisuuden asentaja kertoi, että osa hänen päivittäin tarvitsemistaan työkaluista ja ylimääräisistä osista oli siirretty 250 metrin päähän työasemasta, kun ne aiemmin olivat vain 15 metrin päässä. Asennustyö on hyvin aikapaineista, eikä tilannetta auta se, ettei sopivia työkaluja ole käsillä, vaan niitä tarvitessaan joutuu juoksemaan linjan alkuun.
Työntekijät ovat jo pitkään yrittäneet saada muutosta asiaan eli tarvittavia työkaluja ja osia työasemalle, mutta asia ei ole edennyt.
Toinen esimerkki huonosta työn organisoinnista on sekin kokoonpanolinjalta, jossa yhden osan asennus oli siirretty linjan lopusta sen alkuun. Muutoksen seurauksena asentajat joutuivat kurottamaan kyseisen osan yli, mikä aiheuttaa selkävaivoja.
Teollisuusammattien lisäksi myös siivoojat työskentelevät jatkuvan aikapaineen alla. Monet hankkeessa haastatellut kokivat sen työnsä suurimmaksi ongelmaksi.
Useat olivat kouluttautuneet ammattiinsa työn ohessa. Heille oli opetettu, miten työ pitäisi periaatteessa tehdä, mutta käytännössä he joutuivat työskentelemään toisin, koska työhön mitoitettu aika ei riitä.
Siivoojien työn aikapaineiden taustalla ovat siivouspalvelujen ulkoistaminen ja tiukka kilpailuttaminen. Vaikka tilojen siisteys on perusedellytys mille tahansa toiminnalle, siitä ei kuitenkaan olla valmiita maksamaan. Kilpailukykyisten tarjousten tekeminen näyttää edellyttävän siivoojien työhön varatun ajan alimitoittamista.
Tutkijan näkökulmasta edellä esitetyt esimerkit ovat hämmentäviä. On yllättävää, että kaikkien henkilöstön osallistamiseen tähtäävien puheiden ja toimien jälkeen tilanne on työpaikoilla edelleen tällainen.
Pahimmillaan työtä kehitetään organisaatioissa edelleen ylhäältä alaspäin, eikä työntekijöiden kokemuksia ja ideoita kuunnella prosessissa. Tuloksena saattaa olla toimimattomia työpisteitä, hankalia työasentoja ja mahdottomia vaatimuksia työhön käytettävästä ajasta.
Ongelmat johtuvat työntekijöiden mukaan pitkälti tietämättömyydestä. Sekä teollisuuden että kiinteistöpalvelualan työntekijät toivat esiin huolen siitä, etteivät heidän esimiehensä tunne työoloja tarpeeksi hyvin. Ratkaisuksi esitettiin, että johtajien olisi hyvä aika ajoin opetella käytännön työtehtäviä, jotta he tunnistaisivat ja osaisivat ottaa vakavasti työn arkiset ongelmat.
Suorittavan työn tekijät ovat osaavia ammattilaisia, jotka haluavat tehdä työnsä hyvin. Moni haluaisi myös osallistua työnsä kehittämiseen. Siihen heille pitäisi antaa myös mahdollisuus. Työntekijöiden hiljainen tieto ja osaaminen tulee hyödyntää, ja sen tarjoama kehityspotentiaali on otettava täysimittaisesti käyttöön.
Työtehtävät sujuvat kätevimmin käsillä olevilla työkaluilla ja ergonomisissa työasennoissa. Se on paitsi työntekijän myös työnantajan etu.
Tekstin kirjoittajat Tuija Koivunen (kuva vasemmalla) ja Tiina Saari toimivat työelämän tutkijoina Tampereen yliopistossa. Tiina Saari myös opettaa yliopistossa.
Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksessa toteutettavassa Duunarit- hankkeessa tutkimuskohteina ovat psykologiset sopimukset, työn mielekkyys ja ammattiylpeys suorittavassa työssä. Hanketta rahoittaa Työsuojelurahasto.
Aika pitkälti samaa mieltä. Suorittavan tason osallistuminen työn suunnitteluun on ehdottomasti järkevää ja tuottaa sekä sitoutumista että parannuksia prosessiin. On myös muistettava, että jos on pitkään tehnyt jonkin asian tietyllä tavalla, voi olla vaikeaa nähdä uuden toimintatavan tuomia etuja. Siksi myös muutosten syyt (esim. mahdolliset työturvallisuuteen- tai työn sujuvuuteen vaikuttavat asiat) on tärkeää käydä läpi ja testata, tuovatko ne oikeasti toivotun hyödyn. Esimiesten osallistuminen käytännön työhön on hyvä idea, kunhan se toteutetaan samalla tavalla kuin uuden työntekijän kouluttaminen, jotta kouluttajalla on tarpeeksi aikaa keskittyä opetusprosessiin.
Tämä on juuri näin! Kyllä sillä työn tekijällä on se parhain osaaminen, mutta toisinaan vain näkee edelleen tilanteita, joissa tittelin omistaja luulee tietävänsä paremmin. Teen töitäni johtamisjärjestelmien parissa, ja näissä keskeisessä osassa on jatkuva parantaminen. Täytyy sanoa, että kaikkein kirkkaimpia riemun tunteita olen saanut tuntea niissä kohteissa, joissa aidosti on otettu mukaan kaikki se organisaatiossa oleva osaaminen ja varmistettu valtuuksien riittävyys oman työn kehittämisessä. Se kysyy kyllä sitten johtotasolta ja esimiestyöskentelyltä yleensä itsensä likoon pistämistä myös siinä mielessä, että tutustuu omiin porukoihinsa ja ymmärtää miten kulloisenkin ihmisen saa mukaan toiminnan kehittämiseen. Eli jos vaikka on työntekijä tullut esimerkkinä olevasta “työkalut vielä kauemmas työpisteestä”, niin miten tällaisen tekijän saa vakuutettua siitä, että nyt se osaaminen ja tieto saakin ansaitsemansa arvostuksen?
Osa jutun esimerkeistä on selkeitä työsuojelutapauksia, jotka työnantajan pitää poistaa nopeasti, esim. selkäongelmia aiheuttavat työasennot.
Ongelma on iänikuisen vanha. Suomen teollisuuden suoritusportaan tekemillä tuotantoa parantavilla kustannuksia vähentävillä aloitteilla on parannettu tuottavuutta kymmeniä vuosia.
On kehitetty ja tehty työtä helpottavia työkaluja ym.
Eräs valtionyhtiö palkitsi merkittäviä kustannussäästöjä tuovasta aloitteesta Fiskarsin saksilla! Olisi kohtuullista, että työntekijä palkittaisiin tuotannon kehittämisestä ihan vaikka rahalla.
On kummallista, että sama vanha meininki jatkuu.