Lyhyet

Hovioikeus: betonituotetehtaan työtapaturmasta sakot toimitusjohtajalle

| Teksti: Sanna Alajoki

Turun hovioikeus vahvisti käräjäoikeuden tuomion, jonka mukaan betonituotetehtaan toimitusjohtaja sai 20 päiväsakkoa eli 900 euron sakkorangaistuksen työturvallisuusrikoksesta. Hovioikeus piti myös voimassa käräjäoikeuden langettamat lähes 10 000 euron vahingonkorvaukset, jotka on maksettava työtapaturmassa loukkaantuneelle työntekijälle kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta sekä oikeudenkäyntikuluista. Toimitusjohtaja tuomittiin lisäksi maksamaan työtapaturmassa loukkaantuneelle työntekijälle hovioikeusmenettelyn aiheuttamia oikeudenkäyntikuluja noin 4 800 euroa.

Tapaturma sattui, kun elementtitehtaan pihalla olleita betonielementtejä oltiin lastaamassa kuorma-autoon. Tehtaalla tehtiin tilojen laajennusta ja työt olivat vielä kesken. Pihalla varastoituina olleita elementtejä ei ollut tuettu niin, etteivät ne olisi päässeet kaatumaan. Työntekijä oli maassa laittamassa nostokoukkuja kiinni lastattaviin elementteihin. Yksi noin metrin korkuinen 2 000 kilon painoinen elementti kaatui, ja työntekijä jäi osittain elementin alle ja loukkaantui.

Työsuojeluviranomainen katsoi, että työturvallisuusmääräyksiä oli rikottu työympäristön suunnittelun ja toteutuksen sekä elementtien varastoinnin osalta, koska elementtien kaatumista ei ollut estetty.

Käräjäoikeus oli todennut tuomiossaan, että työntekijän päälle kaatunut betonielementti oli ollut matala. Esitetyn näytön perusteella matalampia elementtejä ei ollut lainkaan tuettu. Betonielementit olivat olleet epätasaisella maalla puujuoksujen päällä. Tällaisessa tilanteessa velvoite huolehtia elementtien tukemisesta kaatumisen estämiseksi korostuu. Kahden tonnin elementti kaatuu helposti, jos sen juoksut vähänkään pettävät.

Toimitusjohtaja oli kieltänyt elementtien väliin menemisen, mikä kertoo hänen ymmärtäneen elementtien kaatumisvaaran. Tästä huolimatta työntekijän työtehtäviksi oli osoitettu elementtien puhdistaminen ja lastaukseen liittyvät työt.

Käräjäoikeus oli tuomiossaan katsonut, että elementit olisivat olleet helposti tuettavissa tukirakentein, kuten korkeiden elementtien osalta oli jo tehtykin. Näin ollen käräjäoikeuden mielestä selvää on, ettei työntekijöiden ohjeistaminen kielloilla ole riittävä varotoimenpide työntekijöiden turvallisuuden takaamiseksi.

Turun hovioikeus totesi, ettei käräjäoikeuden ratkaisun muuttamiseen ilmennyt aihetta.

Käsiteltävänä oli Virroilla elokuussa 2013 sattunut työtapaturma. Hovioikeuden ratkaisu on lokakuulta 2016.

(Lähteenä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote.)

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje