Huonoina päivinä asiantuntijatyössä ottaa päähän työn tulosten epämääräisyys. Sitä manaillessani olen vuosien varrella monta kertaa ääneen toivonut, että pääsisipä joskus vaikka Postiin lajittelemaan joulukortteja. Olisi selkeä homma, hyvästä nimi- ja numeromuistista olisi hyötyä ja pinojen vajuessa työn tulos olisi silminnähtävä. Tänä jouluna se toive toteutuisi!
Hain jouluapulaiseksi korttien lajitteluun ja pääsin haastatteluun. Jäin varasijalle, mutta haastattelija sanoi, että varmasti paikka vielä vapautuu, kun peruutuksia aina tulee. Melkoinen savotta koko rekrytointi hakemuksineen ja haastatteluineen, kun monta sataa pestataan ja meitä jäi varallekin vielä toistasataa.
Niinpä paikka sitten avautui. Tarjolla olisi ehkä ollut muutakin hommaa ja enemmän työtunteja, mutta päätin pitää haaveestani kiinni ja toivoin, että minut sijoitettaisiin joulukorttien lajitteluun. Lajitteluhyllyt olin nähnyt ensimmäisen kerran 1990-luvun puolivälissä, kun olin havainnoimassa Lahden postikeskuksen hommia yhden ilta- ja yövuoron ajan. Siitä kai se kipinä lähti.
Hyvissä ajoin ennen töiden alkamista jouluapulaisille saapui tervetulotietopaketti. Niin hieno ja selkeä perehdytyspaketti, että eipä ole tähän ikään mennessä vastaavaa vastaan tullut. Siellä oli kaikki tarvittava perustieto: yleiskuvaus työpaikasta, tehtävästä ja laatutavoitteista, työjärjestelyt, kehen voi ottaa yhteyttä, taukopaikat, turvallisuusohjeet, saapumisohjeet ja niin edelleen. Ja mikä hienointa: sanasto! Työpaikalla käytössä olevat lyhenteet ja muut slangisanat oli koottu yhdelle paperille selityksineen. Olin vaikuttunut.
Ensimmäinen työpäivä koitti. Alkuun kaikki oli sokkeloista ja sekavaa, mutta kun päästiin lajitteluhyllyjen ja korttilaatikoiden kimppuun, homma lähti luistamaan.
Tieto jouluapulaisten infotilaisuudesta ei ollut tavoittanut minua, joten en tiennyt urakasta tai muista joululajittelun yksityiskohdista. Onneksi viereeni sattui kokenut keikkatyöläinen, joka tiesi kertoa kaikki tärkeät tiedot itse työstä, korttien ”heittelystä” ja urakan kertymisestä. Senkin opin, että ensimmäisenä työpäivänä uudelle työpaikalle kannattaa aina ottaa voileivät mukaan, koska et voi ikinä tietää, onko työpaikalla jääkaappia, mikroa tai ruokalaa. Sen sain karvaasti tuta, kun ruokala olikin viikonloppuna kiinni eikä minulla ollut eväitä, ei vesipulloa eikä edes kolikoita välipala-automaattiin. Onneksi työystävä tarjosi eväistään minulle myslipatukan.
Korttien heittely on yhtä hauskaa kuin ajattelinkin mutta yllättävän fyysistä konttorihommiin tottuneelle. Välillä täytyy heitellä vasemmalla kädellä, ettei oikea mene ihan tukkoon. Pääkin saa treeniä. Uudelle lajittelualueelle siirryttäessä vie aluksi hetken ennen kuin aivot keksivät sopivan logiikan ja muistipaikat eri postinumeroille. Kaikki omat, suvun ja ystävien kotipaikat ovat mielessä, ja niiden avulla heittely automatisoituu nopeammin.
Voihan se olla, että saan vähän urakkaakin tehtyä, kun työ vie niin mukanaan. Heittely on suorastaan meditatiivista. Kun imuun pääsee, ei oikein ehdi muuta murehtia eikä tehdä mielessään kauppalistaa. Minut tuntevat jo nauravat tässä kohdassa, koska totuushan on, että ei kannata tehdä mitään puolella teholla, jos sen voi tehdä tosissaan.
Hyvä joulumieli syntyy tänä vuonna siitä, että voin omin käsin auttaa ihmisten toisilleen lähettämien joulutervehdysten perille pääsemistä. Lähetän lämpimiä ajatuksia niiden mukana!
Teksti: Tiina-Mari Monni
Tiina-Mari Monni on työelämän kehittäjä, joka opiskelee ammatilliseksi opettajaksi ja miettii, mitä haluaisi tehdä isona.
Ihana kirjoitus, Tintti <3 Upeaa, että sait tämän unelmasi toteutettua ennen siirtymistäsi muihin tehtäviin!