Turun Ammattiopistosäätiö haki Nolla tapaturmaa -foorumin tasoluokitusta ja pomppasi heti ykköstasolle. Tässä oppilaitoksessa turvallisuustyöhön osallistuvat opiskelijatkin.
Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan veneenrakentaminen kuuluu vaarallisimpien töiden kärkeen kemikaalien aiheuttamien riskitekijöiden takia. Pahin altistaja on styreeni, joka on väritön, öljymäinen, herkästi syttyvä ja terveydelle haitallinen aromaattinen hiilivety.
– Vaikka ala mielletään vanhan kansan mielissä myrkylliseksi, sitä se ei enää ole, mistä kiitos kuuluu kehittyneelle työturvallisuustyölle, työsuojelu- ja ympäristöpäällikkö Petri Leimu Turun Ammattiopistosäätiöstä (TAO) kertoo.
Vain pieniä säikähdyksiä
TAO on yksityinen, säätiön ylläpitämä ammattioppilaitos, joka järjestää käsityötaitoa vaativaa ammatillista peruskoulutusta ja aikuiskoulutusta. Oppilaitoksesta valmistuu veneenrakentajien lisäksi maalareita, pintakäsittelijöitä, lattianpäällystäjiä, sisustajia, verhoilijoita, rakennuspeltiseppiä ja kiinteistönhoitajia.
Veneenrakennuksen lehtorina oppilaitoksessa toimivalla Leimulla on alalta yli 30 vuoden kokemus. Vuosikymmenten aikana ala on muuttunut paljon, eikä vähiten työturvallisuuden näkökulmasta. Suurin muutos näkyy Leimun mukaan asenteissa.
– Jos aiemmin suojaimia ei käytetty juuri lainkaan, tänä päivänä niiden käyttö on itsestäänselvyys. Oppilaitoksessamme kaikki käyttävät henkilökohtaisia turvallisuusvarusteita, kuten turvajalkineita, hengityksensuojaimia, viiltosuojahanskoja ja suojalaseja.
TAOssa on vältytty vakavilta turmilta. Tyypillisiä pieniä työtapaturmia sattuu välillä: mattopuukko lipsahtaa kipsilevyä leikatessa, vasaralla lyödään sormeen, silmään osuu tinneriroiske, ulkotyökohteessa liukastutaan.
Turvatietoa monessa muodossa
Turun Ammattiopistosäätiössä noudatetaan laatujärjestelmiä ISO 9001, ISO 14001 ja OHSAS 18001, joista ensimmäinen on sertifioitu jo keväällä 1998.
– Olemme aikamoisia konkareita alallamme. Sertifioinnit uudistetaan kolmen vuoden välein, ja ylläpitokatselmukset tehdään vuosittain. Ulkopuolinen auditoija on positiivinen pelote, sillä se saa pitämään huolta työsuojeluasioista jatkuvasti.
– Sertifiointi myös pakottaa dokumentoimaan, joten kaikki tarvittava löytyy helposti laatujärjestelmästä – olipa kyse työntekemisen tai opiskelun turvallisuudesta, ympäristönsuojelusta, pelastussuunnitelmista tai ensiapukaapin sisällöstä, Leimu sanoo.
Hänen mukaansa sekä opiskeluun että työharjoitteluun liittyvät turvallisuusasiat käydään aina läpi käytännössä. Sähköisen turvallisuustentin lisäksi opiskelijat suorittavat työturvallisuus-, tulityö- ja ensiapukortit.
Oppilailta tärkeitä havaintoja
Turun Ammattiopistosäätiössä opiskelijat osallistuvat turvallisuustyöhön esimerkiksi kartoittamalla ja arvioimalla opiskeluun liittyviä riskejä. Tämä on Leimun mielestä hyvä asia, sillä usein opiskelijat näkevät asiat eri silmin kuin opettajat.
– Oppilaat voivat tehdä tapaturmaraportteja ja läheltä piti -ilmoituksia omatoimisesti www-käyttöliittymä Wilman kautta, josta ne tulevat suoraan minulle. Jokainen raportti ja ilmoitus käsitellään ja siihen pohditaan ratkaisuehdotus, jotta vastaavalta vältytään jatkossa.
Käytössä ovat nyt myös turvallisuushavainnot. Leimu nostaa esiin tuoreen havainnon, jossa pohdittiin sitä, että oppilaat eivät aina löydä opettajaa, joka on syystä tai toisesta joutunut poistumaan opetustilasta.
– Tämä on selkeä riski, johon etsimme nyt ratkaisua, hän toteaa.
Leimu vie opiskelijoilta saamansa raportit, ilmoitukset ja havainnot työsuojelutoimikuntaan ja sieltä johtoryhmälle.
– Kaikki lähtee talon tahtotilasta. Kun johto on mukana ja antaa mahdollisuuden kehittää, homma toimii.
Kertaheitolla maailman kärkeen
Leimu suosittelee kaikille työkaluksi turvallisuuden vuosikelloa, joka on ollut TAOssa käytössä vuodesta 2015.
– Vuosikellon ansiosta tiedän helposti ja tarkalleen periodeittain, milloin pitää tehdä mitäkin turvallisuusrintamalla.
Oppilaitoksessa tehdään turvallisuuden kehittämiseksi paljon muutakin, kuten tiivistä yhteistyötä Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen ja koulupoliisin kanssa. Uusinta uutta on tänä vuonna perustettava Varsinais-Suomen ammatillisten oppilaitosten yhteinen turvallisuusverkosto, joka luo ja edistää hyviä yhteisiä käytäntöjä.
– Turvallisuustyön rohkaisemana haimme viime vuonna Nolla tapaturmaa -foorumin tasoluokitusta. Saimme heti ensi yrittämällä tason I eli Maailman kärjessä, mikä oli aikamoinen saavutus ja enemmän kuin uskalsimme edes toivoa, Leimu summaa.
Turvallisuuden Top 5 TAOn tapaan
- Turvallisuuden vuosikello
- Johdon sitoutuneisuus
- Opiskelijoiden osallistaminen
- Sähköiset turvallisuushavainnot, tapaturmaraportit ja läheltä piti -ilmoitukset
- TAO-turvallisuuskirjaset jokaiselle ammattialalle
LISÄÄ AIHEESTA
www.tvk.fi > Koulutus ja kehittäminen > Julkaisut > Ladattavat julkaisut > Työsuojeluosaajaksi oppilaitoksessa
Kuvassa: Petri Leimu (oik.) on ylpeä oppilaitoksen pitkäjänteisestä turvallisuustyöstä. Opiskelija Tuomas Leppä hioo veneen pohjaa.
Teksti: Sari Okko
Kuva: Mika Okko
Tämä juttu on tuotettu yhteistyössä Nolla tapaturmaa -foorumin kanssa. Nollis®-jäsentyöpaikat ovat sitoutuneet työturvallisuuden jatkuvaan parantamiseen ja hyvien käytäntöjen levittämiseen. www.nollis.fi
Mitä mieltä? Kommentoi!