Työhyvinvointi

Auto parkkiin ja baanalle!

| Teksti: Marjo Rönnkvist / Sana tai pari Oy | Kuva: Jiri Halttunen

Luopuminen oman auton käytöstä voi tuntua isolta asialta. Paavo Stenius, Anu Snellman, Noora Inkeroinen ja Esa Mutanen tekivät niin ja huomasivat hyödyt.

Kun kaupunki tarjosi työntekijöilleen mahdollisuutta kokeilla sähköpyörää, katutyölupia työkseen valvova Paavo Stenius ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Hän muistaa vieläkin, miltä ensimmäinen ajo tuntui: vallattoman hienolta, vaikka oli lokakuu ja satoi vettä.

– Se oli ihan huikea peli. Aloin heti kelaamaan, että pitäisi ehkä itsellekin ostaa.

Stenius oli käyttänyt tavallista polkupyörää aika ajoin asuessaan puolisonsa kanssa lähempänä keskustaa. Kun pariskunta muutti, kymmenen kilometrin työmatka tuntui pyöräilyyn liian pitkältä.

Vaimo oli miestään sitkeämpi. Stenius vei usein hänet ja pyörän aamuisin töihin, ja vaimo pyöräili kotimatkan. Hänestä itsestään ei siihen ollut.

Sähköpyörä koukutti kerrasta

Sähköpyörä muutti kaiken. Puolessatoista vuodessa Stenius on hurrutellut sillä 4 000 kilometriä, jotka ovat kertyneet lähes yksinomaan työmatkoista.

– Kymmenen kilometriä ei tunnu raskaalta. Ehkä siinä on eniten kysymys asenteesta, että viitsii jossain joulukuussa ajella räntäsateessa, Stenius tuumaa.

Fyysinen kunto on hänen mukaansa selvästi parantunut ja olo on hyvä, kun 25 minuutin pyöräilyn jälkeen vaihtaa vaatteet ja aloittaa työpäivän. Vielä autolla ajaessaan Stenius kuvaili työmaalle menoa laahustamiseksi.

– Autolla ajaminen ja paikallaan istuminen eivät ole hyvästä. Siitä poisoppiminen on kuitenkin vaikeaa.

Hiljattain Stenius tilasi pyöräänsä peräkärryn. Taidemaalarin työtä osa-aikaisesti tekevänä hän lastaa maalaustarvikkeet kärryyn ja maalaa ulkona kesät talvet.

– Aiemmin autolla ajaminen oli jokin ihmeellinen, olemassa oleva perustarve. Nyt siitä voisi minun puolestani luopua kokonaan, hän miettii.

Vaimo vielä vähän vastustelee täysin autottomaan elämään siirtymistä. Sähköpyörällä hänkin silti työmatkansa ajaa – mennen tullen.

Juosten ja polkien kotiin

Liikkeelle lähtemisen vaikeus on tuttu tunne Anu Snellmanille. Kun työpäivän jälkeen pääsee kotiin, käy kaupassa ja laittaa ruokaa, vaatii melkoista ponnistelua saada itsensä liikunnan pariin. Snellman keksi tähän pari vuotta sitten ratkaisun.

– Keväällä, kun valo lisääntyy, alan silloin tällöin juosta osan työmatkasta. Parasta siinä on, että työasiat jäävät matkan varrelle. Kotiin päästyäni olen virkeä ja hyvällä mielellä, kun olen tullut tehneeksi jotain.

Snellmanin työmatka on runsaat 16 kilometriä suuntaansa ja sellaisenaan hänestä ehdottomasti liian pitkä. Yleensä hän kulkee miehensä kyydissä mennen tullen, mutta juoksupäivinä puoliso jättää hänet kotimatkalla sopivassa kohdassa tienvarteen. Vaatteet on helppo vaihtaa jo työpaikalla, ja kassi kulkee miehen matkassa kotiin. Aamuisin töihin mennessä liikunta vaatisi enemmän järjestelyä.

Työmatkojen juokseminen on Snellmanille helppo tapa liikkua. Reitti on enimmäkseen tasainen, ja musiikkia kuunnellessa matka taittuu kuin huomaamatta. Erityisen mielellään hän juoksee niinä päivinä, kun tiedossa on kauppareissu.

– Silloin mies hoitaa ruokaostokset, eikä minun tarvitse osallistua, Snellman sanoo naurahtaen.

Kesän lähestyessä ja lämpötilojen noustessa juoksu vaihtuu pyöräilyyn. Se vaatii juoksua enemmän organisointia, vaihtovaatteita ja mahdollisesti muuttuvien säätilojen ennakointia. Siitä huolimatta pyöräily on hänelle kesäkuumalla juoksua mieluisampaa.

Pois suorittamisesta

Takavuosina Snellman otti työmatkapyöräilyn omasta mielestään vähän turhankin vakavasti.

– Se meni jossain vaiheessa överiksi. Minulla oli mittarit, ja ärsytti, jos huomasin ajavani aiempaa hitaammin. Ärsytti myös, jos joku meni ohi. Se ei ollut enää hauskaa.

Nyt Snellmanilla on uusi pyörä, jossa ei ole minkäänlaisia mittareita. Hän aikoo huolehtia siitä, ettei pyöräilystä – sen kummemmin kuin juoksustakaan – tule pakkopullaa.

– Olen ajatellut, että kun on into liikkua, se pitää hyödyntää. Ei saa masentua siitä, että tulee takapakkia eikä aina huvita. Kaikki liikunta on kuitenkin kotiin päin. Tässä iässä ajattelee eniten sitä, että pysyisi kunnossa.

Pyöräily syrjäytti autoilun

Kiireisessä lapsiperhearjessa liikunnalle jäi aivan liian vähän aikaa. Noora Inkeroisen puoliso oli kyllästynyt käyttämään aikaansa siihen, että istuu ruuhkissa tekemättä mitään. Hän ehdotti auton myymistä.

– Pidin sitä vähän hulluna. Suostuin kuitenkin sillä ehdolla, että auto vaihtuu sähköpyörään. Tavallisella pyörällä en olisi tähän lähtenyt, Noora Inkeroinen tunnustaa.

Autotonta arkea

Auto laitettiin ensin seisontaan ja sitten myyntiin. Aluksi päätettiin kokeilla pyöräilyä kesän ajan. Kokeilu sujui niin helposti, että sitä jatkettiin talven yli. Pariskunta halusi katsoa, muuttuuko mieli, kun kelit muuttuvat karummiksi. Ei muuttunut.

Nyt perhe on elänyt autotonta arkea vajaan vuoden. Noora Inkeroinen pyöräilee päivittäiset työmatkansa, yhteensä 24 kilometriä, ja monesti vielä työpäivän aikanakin tapaamisesta toiseen. Koska sähköpyörä säästää hurjimmalta hikoilulta, Inkeroinen käyttää ajessaan tavallisia työvaatteitaan. Hän arvelee, että pyöräily jäisi, jos hänen pitäisi aamuisin herätä aiemmin ehtiäkseen käydä työpaikalla suihkussa.

Nykymallilla kilometrejä on kertynyt noin 6 000.

– Töiden jälkeen kumpikin meistä haluaa viettää aikaa perheen kanssa. Tämä oli meidän tapamme lisätä liikuntaa arkeen, Inkeroinen sanoo.

Koira ei viihdy peräkärrissä

Vaikka autosta luopuminen tuntui hänestä etukäteen isolta ja arveluttavaltakin asialta, muutos on lopulta näkynyt arjessa todella vähän. Perhe käy samoissa paikoissa kuin ennenkin. Eniten autottomuus näkyy ehkä siinä, että perheen koira jää useammin kotiin kuin ennen – se ei viihdy pyöräkärryssä, toisin kuin lapset.

– Yllättävän vähän on ollut tilanteita, joissa on tarvinnut autoa. Linja-autolla ja junalla on kuljettu, ja joskus on lainattu autoa sukulaisilta. Yhteiskäyttöautokin osoittautui näppäräksi.

Inkeroinen uskoo vahvasti, että muutos liikkumisessa on pysyvä. Siitä huolimatta, että arjen vaatimukset saattavat muuttua vielä päiväkoti-ikäisten lasten kasvaessa isommiksi.

– Emme me ainakaan perinteiseen yksityisautoiluun palaa. Aiomme jatkossakin liikkua pyörillä ja julkisilla. Ja lapsetkin oppivat jossain vaiheessa pyöräilemään itse.

Auto vaihtui bussiin ja junaan

Esa Mutaselle autot olivat nuorempana kaikki kaikessa. Hän opiskeli autoalaa ja ajoi vuosikaudet kaikkialle autolla. Yrittäjyyden myötä työ alkoi viedä miestä ympäri Suomea, ja vielä kaksi vuotta sitten hän liikkui pitkätkin työmatkat pääosin omalla autolla.

Vuosi sitten Mutanen havaitsi kulkevansa työmatkat pääosin julkisilla kulkuvälineillä. Jotain oli tapahtunut.

Arvostukset muuttuivat

– Arvoajattelussani tapahtui varmaan muutos. Huomasin, että pystyn tekemään asiakkaan hyödyksi enemmän, kun kuljen julkisilla ja käytän matka-ajan työntekoon. Se on omalla autolla ajamista taloudellisempaa ja tietysti myös ympäristöystävällisempää, Mutanen kertoo.

Vaikka matka-ajat voivat julkisilla näyttää pidemmiltä kuin omalla autolla, tarkemmat laskutoimitukset saattavat Mutasen mukaan tasoittaa tilannetta. Kun matka-ajan käyttää hyödykseen, sen jälkeen ei tarvitse enää istua toimistossa tekemässä samaa hommaa. Pitkillä automatkoilla joutuu pysähtymään kerran kaksi tauoille, kun taas julkisilla matka etenee koko ajan – vaikka junan ravintolavaunussa ruokaillessa.

Liikunta lisääntyi huomaamatta

Lihasvoimin Mutanen sanoo liikkuvansa työmatkoillaan varsin vähän. Pikainen pohdinta kuitenkin paljastaa, että liikunta on julkisten käytön myötä lisääntynyt. Hän kävelee reissukaupungeissa mieluusti liityntämatkat aina, kun aikataulu sen sallii. Liikunnaksi on luettava myös pakolliset taukojumpat.

– Autolla ajon jälkeen selkä monesti sanoo noustessa jotain. Bussissa tai junassa pelkkä vessassa käyminen saa jalkeille. Vaikka niska-hartiavaivat ovat oikeastaan jatkuvia, autolla ajaessa ne ovat selvästi pahempia.

Julkisen liikenteen käyttö on tuonut Mutaselle myös yllättäviä kohtaamisia. Hän on törmännyt matkoillaan tuttuihin, mutta myös tuntemattomiin, joiden kanssa on voinut viritellä vaikka bisneskuvioita. Jos kauppoja syntyy, matkanteon hintalappua täytyy taas rukata uuteen suuntaan – julkisten liikennevälineiden eduksi.

Lisää aiheesta:
TTT-lehti 1/2020, Työsuhdepolkupyörä tuo potkua liikkumiseen
TTT-lehti 2/2020, Kotoa töihin ja takaisin – terveyttä, säästöjä ja ilmastotekoja

Kuvissa:

Paavo Stenius hankki sähköpyöräänsä peräkärryn, jossa harrastusvälineet kulkevat kätevästi.

Anu Snellman ei halua työmatkaliikkumisen muuttuvan pakkopullaksi.

Inkeroisen perhe on elänyt vuoden autotonta elämää. Joskus on lainattu autoa, kertoo Noora Inkeroinen.

Esa Mutanen käyttää matka-ajat työskentelyyn. Joskus hän on jopa viritellyt bisneskuvioita matkoilla syntyneiden uusien tuttavien kanssa.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje