Lyhyet

Työuupumus näkyy aivoissa ja kehossa – uusi tutkimus avaa tien mittareille

| Teksti: Kirsi Väisänen

Työuupumus heijastuu sekä aivojen toimintaan että kehon stressijärjestelmiin, osoittaa tuore väitöstutkimus Tampereen yliopistosta. Löydökset voivat auttaa kehittämään objektiivisia mittareita ja kohdennetumpia hoitoja.

Työuupumuksen arviointi perustuu nykyisin pitkälti itsearviointiin. Luotettavia biologisia mittareita ei ole, vaikka ilmiö on laaja. Suomessa jopa joka neljäs työntekijä on riskissä ja noin joka kymmenes todennäköisesti uupunut.

Tampereen yliopiston tutkimuksessa uupumus yhdistyi heikentyneeseen toiminnanohjaukseen, kuten keskittymisen ja päätöksenteon vaikeuksiin. Aivosähkökäyrässä uupuneiden aivot reagoivat tehtäviin hitaammin ja voimakkaammin, mikä viittaa suurempaan kuormitukseen.

Myös kehon mittaukset tukivat havaintoja. Uupuneilla sydämen syke oli keskimäärin korkeampi ja sykevälivaihtelu matalampi, mikä kertoo stressitilasta ja puutteellisesta palautumisesta. Lisäksi fyysinen aktiivisuus oli vähäisempää.

Tutkijat tunnistivat aivovasteiden yhdistelmän, joka erotteli uupuneet muista. Löydös voi toimia pohjana objektiiviselle biomarkkerille ja tarkemmalle diagnostiikalle.

Lisäksi tutkimuksessa kokeiltu vagushermostimulaatio vaikutti aivojen toimintaan ja kevensi tehtävien vaatimaa kuormitusta, vaikka selkeää suorituskyvyn paranemista uupuneilla ei vielä nähty. Tutkimus viittaa mahdollisuuteen kehittää uusia hoitokeinoja, mutta edellyttää lisänäyttöä.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje
Työ Terveys Turvallisuus -lehti TTT
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.