Lyhyet

Opiskelija loukkaantui työtapaturmassa – opettajalle sakot

| Teksti: Helinä Kujala

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on todennut koulutuskuntayhtymän opettajan syyllistyneen työturvallisuusrikokseen ja vammantuottamukseen opiskelijan loukkaantumiseen johtaneessa tapaturmassa. Opettaja sai maksettavakseen 20 päiväsakkoa.

Maahanmuuttajille tarkoitetun kalusteasentajakurssin opiskelija oli ollut työstämässä puupalaa, kun hänen kätensä osui pöytä- ja jiirisahan terään. Opettaja oli tapaturmaa ennen poistanut koneesta kaksi suojusta, koska hänen mukaansa kyseistä työtehtävää ei ollut mahdollista tehdä suojusten ollessa paikallaan. Opettaja oli ohjeistanut opiskelijoita ja neuvonut noudattamaan erityistä varovaisuutta. Hän oli myös kertonut, että normaalisti suojalaitteita ei saa poistaa.

Opiskelijoiden suomenkielentaito oli ollut hyvin heikko, eikä tapaturmassa loukkaantunut opiskelija osannut englantia. Tehtävänannossa oli käytetty yksinkertaista suomen kieltä ja mahdollisesti osin englantia.

Käräjäoikeus piti konetta vaarallisena, koska suojukset oli poistettu ja sitä oli käytetty ilman asianmukaisia suojaimia vastoin valmistajan ohjeita. Työturvallisuusmääräyksiä ei voi tulkita niin, että työvälineestä voitaisiin poistaa kokonaan käyttöohjeiden mukaiset turvalaitteet, minkä jälkeen turvallisuus pyrittäisiin varmistamaan muulla tavoin.

Tapaturma sattui Espoossa lokakuussa 2018, ja käräjäoikeus antoi tuomionsa heinäkuussa 2021.

 

Lähde: Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote 12.7.2021

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje