Työpaikat eivät ole läheisiä ihmissuhteita varten. Työpaikoilla tehdään työtä eikä kaveerata.

Tällaisia ajatuksia kaupittelivat esimiehille erilaiset työelämävalmentajat ja asiantuntijat aivan lähimenneisyydessä. Esimerkiksi vielä kolme vuotta sitten Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen sanoi Anna-lehden haastattelussa, ettei henkilökohtaisista asioista pidä puhua työpaikalla ollenkaan.

Yksi entinen pomoni oli omaksunut niin hyvin nämä nyrkkisäännöt, että hän saattoi lähteä huoneestaan pahaenteiselle kierrokselle, jos hänen mielestään joku notkui työkaverinsa työpisteellä juttelemassa liian pitkään. Kun toisessa työpaikassa ystävystyin työkaverini kanssa, pomo halusi virkistysristeilyllä laittaa meidät eri hytteihin, jottemme ”klikkiydy” liikaa.

Samaan aikaan, kun tunteiden näyttämistä ja ystävyyttä pidettiin työpaikoilla kyseenalaisina, pomojen huutaminen ja raivoaminen olivat ihan normikäytöstä. Niillä ilmaisivat valtaansa ja asemaansa ne, joilla niitä oli.

En osaa sanoa, syynätäänkö miesvaltaisissa työpaikoissa ihmissuhteita näin tarkkaan, mutta naisten välinen ystävyys työpaikoilla on tupattu nähdä ongelmana. Se on hassua, sillä olen saanut parhaimmat ideani ja tehnyt kiitetyimmät työsuoritukseni tyyppien kanssa, jotka ovat myös ystäviäni.

Naisvaltaisista työpaikoista ylläpidetään mielikuvaa hankalina ja riitaisina yhteisöinä ja naisista toistensa kampittajina ja kiusaajina. Ehkä myytti elää sitkeästi siksi, että tunteet on yhteiskunnassa katsottu naisten erityisalueeksi, kun miehille ojennetaan järki ja rehtiys. Todellisuudessa nämä eivät ole sukupuolesta riippuvia asioita.

Ihan viime vuosina tämä on muuttunut. Ensin ymmärrettiin, että työkavereiden välillä voi olla ristiriitoja. Siellä kun vietetään valtaosa päivästä seurassa, jota ei ole itse päässyt valitsemaan.

Nyt julkisessa työelämäpuheessa todetaan jo, että tunteet kuuluvat työpaikalle. Työpaikalla ei tarvitse teeskennellä eikä siirtää työpäivän ajaksi persoonaansa syrjään.

Samassa yhteydessä meille kuitenkin muistutetaan kuin lapsille, ettei pidä kiukutella eikä käyttää työkavereitaan omien ongelmiensa likasankona.

Tunteita piilotellaan edelleen työpaikoilla siksi, että niin meitä pitkään kasvatettiin muutenkin tekemään. Itkeä ei saa, eikä iloita nyt varsinkaan. Miehille eivät kuulu muut tunteet kuin vihaisuus. Naisten taas on vältettävä kaikenlaista tunteikkuutta, jos haluaa vaikuttaa järkevältä. Tunteet aiheuttavat meille niin paljon ahdistusta, että ne on kielletty työpaikoilta tyystin.

Vaikka esimiehet ovat välillä nähneet paljon vaivaa estääkseen ystävyyssuhteiden syntymisen, parhaat kaverini olen silti onnistunut saamaan töistä. Työkavereista on tullut lähimpiä ystäviä, joilla on vara-avaimeni ja joiden nimen kohdalla on puhelimessani ICE-merkintä. Yhden kaveriporukan kanssa kokoonnumme monta kertaa vuodessa, vaikkei kukaan meistä ole enää töissä siinä paikassa, jossa yli 15 vuotta sitten tapasimme.

Toisinaan muistelemme kyllä entisiä pomojamme. Jäiköhän heille työpaikalta elinikäisiä ystäviä.

Virpi Salmi on ilmiöihin, tasa-arvoasioihin ja huumoriin erikoistunut vapaa toimittaja. Hän on vuoden 2023 kolumnistimme.