TILAAJILLE Palaveeraus innostaa, kun siellä käsitellään osallistujille kiinnostavia asioita. Hyvän kokouksen päätteeksi jokainen myös tietää, mitä juuri hänen pitää tehdä.
Koronapandemian jälkeinen työelämä edellyttää uusien käytäntöjen luomista. Siinä on hyvä kuunnella työntekijöitä. Työterveyslaitos julkaisi työpaikkojen hyödynnettäväksi Paluu tulevaisuuteen -mallikyselyn, jota voi käyttää henkilöstökyselyn pohjana.
Työpaikan ruokalan käytävällä nököttävä aloitelaatikko irvistelee tyhjyyttään ja kasvaa koiranputkea. Alkuinnostuksen aikoihin laatikko keräsi vielä nipun tuotteliaimpien työntekijöiden ideoita, mutta…
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.