Ruotsalaistutkimuksen mukaan rakennusalan työntekijät ovat työnsä takia suurentuneessa vaarassa sairastua leikkaushoitoa vaativaan rannekanavaoireyhtymään. Tulosten perusteella työssä on useita piirteitä, joihin…
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut rakennusalalla toimineen yhtiön kaksi edustajaa 25 päiväsakon sakkorangaistuksiin työturvallisuusrikoksesta. Yhtiön työmaalla Porvoossa sattui vuonna 2021 vakava…
Kymenlaakson käräjäoikeus on tuominnut maatalousyrittäjälle 20 päiväsakkoa työturvallisuusrikoksesta. Kyse on työtapaturmasta, joka sattui navettarakennukseen asennettavien kattoristikoiden nostossa. Maatalousyrityksen työntekijä oli…
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut rakennustyön päätoteuttajana toimineen yhtiön vastaavalle työnjohtajalle 30 päiväsakkoa työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta. Lisäksi aliurakoitsijan työnjohtaja sai 20…
Kallion räjäytyksen epäonnistuminen rakennustyömaalla Helsingissä toi työnantajalle 80 päiväsakkoa sekä tuomion työturvallisuusrikoksesta ja räjähderikoksesta. Lisäksi työnantaja tuomittiin 3 000 euron yhteisösakkoon….
Omakotitalon työmaalla sattui työtapaturma, jossa kaivannossa salaojaputkea tarkastaneeseen työntekijään osui kaivannon reunalta vierinyt kivi. Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut työnantajana toimineelle…
Maskulaisen rakennusyrityksen työmaalla ei loju ylimääräistä tavaraa. Siisteyden lisäksi työn sujuvuutta parantavat ergonomiset apuvälineet sekä henkilö- ja tavarahissin käyttö.
Itä-Suomen hovioikeus on alentanut päätoteuttajan vastuuhenkilön sakkorangaistuksen 25 päiväsakosta 20 päiväsakkoon. Tapauksessa on kyse vuonna 2019 sattuneesta, raidenosturin kaatumisesta aiheutuneesta…
Rakennusalan työntekijät ovat saaneet lisäturvakseen uudenlaisen päänsuojaimen.
Sähköasentajien kärkimiehenä toiminut työntekijä putosi A-tikkailta rakennustyömaalla Lappeenrannassa. Hän käytti tikkaita päästäkseen raitisilmakammioon alakautta, vaikka sinne olisi pitänyt mennä yläkautta….
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.