Työhyvinvoinnissa on nähtävissä myönteisiä merkkejä, kertoo Työterveyslaitoksen tuore Miten Suomi voi? -seurantatutkimus. Irtisanoutumisaikeet ovat vähentyneet: tällä hetkellä noin 22 prosenttia…
Lomailin keväällä Lontoossa. Päivä toisensa jälkeen ihailin paikallisten bussinkuljettajien taidokkuutta suhailla vilkkailla kaduilla, sietää loputonta stressiä ja yllättäviä muuttujia, kuten…
TILAAJILLE Nuorilla naisilla on tavallista korkeampi riski uupua työssään. Työnimuun!-hankkeessa saatujen kokemusten mukaan jaksamista ei koettele välttämättä itse työ, vaan se, millainen ilmapiiri työpaikalla on.
Suomalaiset arvioivat työkykynsä nyt huonommaksi kuin ennen koronaa. Siinä missä etätyö tylsistytti työntekijät ensimmäisenä pandemiavuonna, nyt huomataan aiempaa enemmän luottamuspulaa, työn imun vähenemistä ja eroaikeita työstä.
Tietotyöläinen, joka kokee työn imua eli positiivista tunnetta ja motivaatiota työtään kohtaan, on myös sitoutunut edistämään työnantajansa intressejä, selviää LUT-kauppakorkeakoulun nuoremman tutkijan Ilona Tothin väitöksestä.
Työterveyslaitos on toteuttanut työhyvinvoinnin tueksi testin, jonka voi tehdä maksutta verkossa. Kysymyksillä kartoitetaan esimerkiksi työuupumusta, työssä tylsistymistä ja tyytyväisyyttä työhön.
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.