Sisäilmaongelmia voidaan ratkaista onnistuneesti, kun työ on moniammatillista ja tavoitteellista. Toimijoiden välisten vastuiden ja roolien tulee olla selkeitä ja tekemisen perustua tutkittuun ja uusimpaan tietoon. Työterveyslaitoksen asiantuntijat avaavat artikkelissa, miten sisäilmaongelmia tulisi hoitaa.
Ympäristöherkkyys työpaikalla voi olla hankalasti ratkaistavissa oleva ongelma. Yksilön kokeman haitan lisäksi se on myös kansantaloudellinen haaste. Herkän henkilön kokemaa oireilua ei pidä ohittaa, onpa syy sitten missä tahansa.
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.