Työn murros on ajankohtainen teema, joka on herättänyt huolta muun muassa epävarmuuden lisääntymisen, työpaikkojen vähenemisen ja osaamisvaatimusten nopean muuttumisen vuoksi….
”Kumarassa istuminen estää hengitystä ja verenkiertoa sekä ahdistaa ruuansulatuselimiä.” Näin lukee 1910-luvun piirretyssä opastustaulussa, jossa naiset kumartelevat kaula pitkällä kirjoituskoneen…
Suomessa julkishallintoa moititaan usein tehottomaksi ja byrokraattiseksi. Itsestänikin on hetkittäin työsuojelutarkastajana tuntunut, että syytökset pitävät paikkansa. Esimerkiksi silloin, kun tuskailen…
Yrityskulttuurin kehittämistä usein laiminlyödään, vaikka se on lopulta varmin väline kestävään menestykseen. Moni perinteisen teollisuuden yritys on selvinnyt isoistakin vaikeuksista,…
Työterveyshuollon perimmäinen tehtävä on edistää terveyttä ja hyvinvointia sekä ehkäistä työkyvyttömyyttä – yhdessä työpaikan kanssa. Työterveysyhteistyöhön osallistuvat tilanteen mukaan niin…
Menen joka päivä töihin hymy huulilla. Joka päivä. Oikeasti. Rakastan työtäni. Joka aamu kuitenkin mietin, miten ehdin tehdä kaikki työtehtävät…
Kaikki tietävät, että työhyvinvointi ja tuottavuus kulkevat käsi kädessä. Lause on totta, mutta yhteys on paljon odotettua monimutkaisempi. Työhyvinvointi on…
”Do. Or do not. There is no try”, sanoo jedimestari Yoda. Siihen tuntuu kiteytyvän hyvin monen yrittäjän filosofia – tekemiseen,…
61-vuotias urakoitsija hukkui, kun hän putosi paalutuskoneensa mukana siltatyömaalta mereen. 59-vuotias työntekijä jäi maansortuman alle rivitalon viemäritöissä. 57-vuotias koneenhoitaja puristui…
Mika työskentelee myyjänä kaupassa. Hän on kokenut työpaikallaan kiusaamista ja epäoikeudenmukaista kohtelua jo vuosia. Esimies jakaa työvuorot niin, ettei Mika…
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.