Käsi vapisee, jalka ei kanna tai tasapaino horjuu. Tutkimuksissa ei kuitenkaan löydy hermoston vauriota, joka selittäisi oireen. Tilanne hämmentää potilasta, läheisiä ja terveydenhuollon ammattilaisia.

Kyse voi olla toiminnallisesta neurologisesta häiriöstä. Siinä hermoston toiminta ja liikkeiden säätely häiriintyvät, vaikka aivoissa tai hermostossa ei olisi oiretta selittävää rakenteellista vauriota. Fyysinen oire ei kuitenkaan ole kuviteltu.

Mehiläisessä vastaanottava neurologian erikoislääkäri Jussi Joukainen korostaa, että oire on todellinen ja syntyy tahdosta riippumatta. Se voi rajoittaa liikkumista, asiointia, työntekoa ja sosiaalista elämää yhtä paljon kuin rakenteellisen neurologisen sairauden aiheuttama oire.

Oire voi muuttua huomion mukana

Toiminnallisen neurologisen häiriön oireita ovat esimerkiksi raajan heikkous, vapina, poikkeava kävely, huimaus, tahattomat liikkeet ja tajunnanhäiriökohtaukset. Oireiden voimakkuus ja ilmenemistapa vaihtelevat.

Oireesta kärsivä saattaa pystyä tuottamaan liikkeen automaattisesti, vaikka sama liike ei onnistu tahdonalaisesti. Vapina voi rauhoittua tai jalan voima palautua, kun huomio siirtyy toiseen tehtävään.

Tällainen vaihtelu ei ole merkki teeskentelystä. Vaihtelu on toiminnalliselle oireelle tyypillinen piirre, jota lääkäri voi käyttää diagnoosin tukena. Diagnoosi ei perustu pelkästään siihen, ettei tutkimuksissa löydy muuta sairautta.

– Huolellinen tutkiminen on silti tarpeen. Samalla ihmisellä voi olla sekä toiminnallisia oireita että jokin muu neurologinen sairaus, Joukainen toteaa.

Taustalla ei yleensä ole yhtä syytä

Oireen syntyyn voivat vaikuttaa monet altistavat, laukaisevat ja sitä ylläpitävät tekijät.

Joukainen mainitsee mahdollisina tekijöinä esimerkiksi kivun, paniikin, univaikeudet, kuormittavat elämäntilanteet, aiemmat sairaudet, menetykset sekä oireeseen liittyvät odotukset ja pelot. Myös ahdistus ja masennus ovat toiminnallisten oireiden yhteydessä tavallisia. Ne eivät silti ole toiminnallisen oireen välttämättömiä syitä.

Joskus toiminnallinen oire alkaa elimellisen sairauden jälkeen. Esimerkiksi asentohuimaus voi korjaantua, mutta epävarmuuden ja huimauksen tunne jatkuu. Silloin oireeseen kohdistuva tarkkailu, liikkumisen välttäminen ja kaatumisen pelko voivat ylläpitää oireilua.

Selitys on osa hoitoa

Toiminnallisia häiriöitä on pitkään vähätelty. Potilas on voinut kuulla, ettei hänessä ole mitään vikaa, vaikka oire jatkuu ja haittaa arkea. Epäselväksi jäänyt tilanne voi johtaa uusiin lääkärikäynteihin, tutkimuksiin ja keskenään ristiriitaisiin selityksiin.

Joukainen pitää diagnoosin selittämistä ja perustelemista hoidon keskeisenä osana. Potilaalle on selitettävä, mitä toiminnallinen neurologinen häiriö tarkoittaa ja mihin tutkimuksessa havaittuihin piirteisiin päätelmä perustuu. Samalla on tärkeää kertoa, että oireeseen voidaan vaikuttaa ja kuntoutuminen on mahdollista.

Aivojen rakenne ei välttämättä ole vaurioitunut, mutta hermoston tapa ohjata liikettä tai käsitellä aistitietoa on häiriintynyt. Toimintaa on mahdollista harjoitella uudelleen.

Myös läheisen mukanaolo vastaanotolla voi auttaa. Kun läheinen näkee, miten oire muuttuu tutkimustilanteessa, oireen mekanismia on helpompi ymmärtää. Potilaalle on hyvä tarjota kirjallista tietoa ja mahdollisuus seurantaan. Yksi keskustelu ei aina riitä vieraan diagnoosin ymmärtämiseen.

Kuntoutus rakennetaan yksilöllisesti

Toiminnallisiin oireisiin ei ole yhtä kaikille sopivaa hoitoa. Joukainen korostaa moniammatillista yhteistyötä ja potilaalle tehtävää yksilöllistä suunnitelmaa.

Toiminnallisiin liikeoireisiin suunnattu fysioterapia poikkeaa tavanomaisesta lihasvoiman harjoittamisesta. Siinä pyritään löytämään uudelleen automaattisia ja luontevia liikemalleja. Harjoittelu etenee yksinkertaisista liikkeistä vaativampiin, ja apuna voidaan käyttää esimerkiksi peiliä, videota tai rytmiä.

Psykologisista hoidoista voi olla hyötyä osalle potilaista. Niiden tehtävänä ei ole todistaa oiretta psyykkiseksi. Hoidossa voidaan käsitellä esimerkiksi oireeseen liittyvää pelkoa, jatkuvaa tarkkailua, välttämiskäyttäytymistä ja kuormitusta. Myös kipua, univaikeuksia, ahdistusta ja masennusta on hoidettava.

Hoidon tarve ja ennuste vaihtelevat oireen mukaan. Osa oireista helpottuu nopeasti, osa vaatii pitkäkestoista kuntoutusta. Pitkittyminen yleensä heikentää ennustetta, joten diagnoosia ja kuntoutusta ei kannata tarpeettomasti viivyttää.

Vaihteleva oire voi hämmentää työpaikalla

Toiminnallinen oire ei aina rajoita kaikkia toimintoja samalla tavalla. Ihminen saattaa selviytyä vaativalta näyttävästä automaattisesta liikkeestä mutta horjua paikallaan seistessään. Huimausta kokeva voi pystyä pyöräilemään, vaikka hiusten peseminen silmät kiinni olisi vaikeaa.

Työpaikalla oireen vaihtelu voi johtaa vääriin tulkintoihin. Yksittäinen hyvä hetki ei kerro koko työpäivän kuormituksesta, eikä oireen paheneminen tietyssä tilanteessa osoita motivaation puutetta.

Työkyvyn arvioinnissa olennaista on selvittää, mitä työntekijä pystyy tekemään, mikä pahentaa oiretta ja millainen tuki edistää kuntoutumista.

– Myös sairausetuuksien kannalta hyvin kuvattu hoito- ja kuntoutussuunnitelma on tärkeä. Siinä tulisi näkyä sovitut hoidot, vastuuhenkilö ja seuranta, Joukainen sanoo.

Yhtenäinen hoitolinja vähentää epävarmuutta. Kun oire on selitetty ymmärrettävästi ja kuntoutuksen etenemisestä on sovittu, potilas tietää, mitä seuraavaksi tehdään ja miten tilannetta seurataan.