Lyhyet

Työntekijän putoaminen kattotyömaalla toi sakot työnantajalle

| Teksti: Helinä Kujala

Etelä-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut rakennusalan yhtiölle 5 000 euron yhteisösakon. Lisäksi yhtiön toimitusjohtaja sai 20 päiväsakkoa työturvallisuusrikoksesta.

Yrityksen työntekijälle oli sattunut vesikattoremontissa työtapaturma, jossa hän putosi talon katolta 3–4 metrin korkeudesta. Hän oli mennyt katolle kiinnittämään turvavaljaiden turvaköyttä, mutta putosi ennen kuin oli saanut köyden kiinnitettyä.

Rakennuskohteen turvallisuussuunnitelman mukaan työvaiheessa putoamissuojauksena käytettiin ainoastaan turvavaljaita. Työturvallisuuslainsäädännön mukaan rakenteelliset ratkaisut ovat kuitenkin ensisijainen suojauskeino ennen henkilökohtaisia suojaimia. Kohteeseen oli myöhemmin rakennettu telineet, joten ne olisi käräjäoikeuden mukaan ollut mahdollista pystyttää aiemmassakin vaiheessa.

Lupa- ja valvontaviraston työsuojeluosaston juristi Juulia Virtanen muistuttaa vaarojen selvittämisen ja arvioinnin sekä vaarojen poistamisen tärkeydestä rakennustyömailla. Kun putoamissuojausta suunnitellaan, sen riittävyys on varmistettava kaikissa työvaiheissa.

Tiedot perustuvat työsuojeluhallinnon tiedotteeseen (2.10.2026). Sen julkaisuajankohtana tuomio ei ollut lainvoimainen.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje
Työ Terveys Turvallisuus -lehti TTT
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.