TTT-lehdessä 4/2015 julkaistu artikkeli kivusta herättää keskustelua. Kommentit tekstin lopussa.
Miljoona suomalaista potee kroonista kipua, ja heidän joukossaan on monia työikäisiä. Kipututkija, dosentti ja työterveyslääkäri Helena Miranda on huolissaan siitä, että Suomessa ei satsata tarpeeksi kivunhoitoon. Hänen mukaansa nykyiset sairauslomakäytännöt myös pahentavat kipupotilaiden työkyvyttömyysriskiä.
Tässä on kipututkija Helena Mirandan 7 tiukkaa väitettä:
- TUKI- JA LIIKUNTAELINSAIRAUKSIEN SAIRAUSLOMAT OVAT LIIAN PITKIÄ. Aivan liian moni syrjäytyy pysyvästi työelämästä, kun sairausloma pitkittyy. Pitkäaikainen kipu ei useinkaan parane pitkällä sairauslomalla. Kotona ihminen voi eristäytyä, ammatillinen itsetunto voi romahtaa, päivärytmi voi hävitä. Keskimäärin alle 10 prosenttia pystyy palaamaan työhönsä vuoden sairauslomalta. Työhön paluun mahdollisuudet alkavat heikentyä jo 6–8 viikossa.
- TYÖNANTAJIEN JA TYÖNTEKIJÖIDEN ASENTEISIIN TARVITAAN MUUTOS. Työssä jatkamisen ja työhön paluun tukeminen ovat terveydenhuollon ja työnantajien yhteinen moraalinen velvollisuus. Se ei toteudu, jos esimies edellyttää, että sairauslomalta palataan työhön vasta 110-prosenttisessa kunnossa. Työntekijä passivoituu herkästi kipuoireensa kanssa kotiin odottamaan täydellistä paranemista ja pettyy, kun sitä ei tapahdukaan.
- KIPUA PELÄTÄÄN. Kivun pelko johtuu siitä, että potilaat jäävät yksin ja että kivunhoitoon ei ole satsattu tarpeeksi. Esimerkiksi selkäkipua on joskus jokaisella, mutta varsinaisia selkäsairauksia todetaan harvoin. Yli 90 prosentilla selän kipuoireet ovat vaarattomia ja hyväennusteisia. Silloin selkää saa ja pitää käyttää normaalisti. Enää ei ajatella, että ”kivun sallimissa rajoissa”, vaan ”kivusta huolimatta”.
- MAGNEETTIKUVAUKSET ”LISÄÄVÄT SAIRAUTTA”. Yksityiset terveysvakuutukset ovat lisänneet magneettikuvauksia ja leikkauksia. Tarkka kuvaus tuo esiin erilaisia viattomia löydöksiä, joilla ei välttämättä ole tekemistä kivun kanssa. Aina ei suinkaan ole varmaa, johtuvatko selkäoireet magneettikuvissa näkyvästä välilevyn rappeumasta. Ihminen alkaa kuitenkin vaistomaisesti varoa, koska hän mieltää itsensä selkäsairaaksi. Rappeumia löytyy hyvin usein oireettomiltakin.
- LEIKKAUSHOITO EI LISÄÄ TYÖKYKYÄ. Leikkaus ei kipuoireissa ole läheskään aina tarpeen. Pitkäaikaiset kivut voivat pysyä leikkauksesta huolimatta, siksi kaikki muut hoitokeinot pitäisi kokeilla ensin. Tosiasia on, että 10–50 prosentille leikatuista kehittyy leikkauksessa uusi kipu, joka voi kestää vuosia.
- LÄÄKÄRIT MÄÄRÄÄVÄT LIIAN VAHVOJA KIPULÄÄKKEITÄ. Hyvälaatuisiin tuki- ja liikuntaelinkipuihin saatetaan määrätä samoja vahvoja särkylääkkeitä kuin syöpäkipuihin. Kipukynnyslääkkeitä tai lääkkeettömiä vaihtoehtoja ei hyödynnetä riittävästi. Vahvojen kipulääkkeiden käyttö suurentaa riskiä ajautua työkyvyttömäksi. Esimerkiksi opioidit heikentävät unen rakennetta, vaikuttavat muistiin sekä keskittymiskykyyn ja voivat johtaa vaikeaan riippuvuuteen.
- KUSTANNUKSIA EI TUNNETA. Sairausloman kirjoittaminen on merkittävä lääketieteellinen toimenpide. Silti lääkäreille ei opeteta sairauslomien kirjoittamiskäytäntöjä eikä niiden aiheuttamia kustannuksia. Yksi sairauslomapäivä maksaa keskimäärin 350–400 euroa.
Toimittaja Päivi Haaviston teksti on osa Työ Terveys Turvallisuus 4/2015:ssä julkaistua laajaa artikkelia Töissä kivusta huolimatta.
Olen elänyt kovien selkäkipujen kanssa yli kolmekymmentä vuotta ja sen kokemuksen läpi luin artikkelin tuki-ja liikuntaelinten kivusta.
Monet artikkelissa olleet asiat pitävät kohdallani paikkansa ja yleisellä tasolla ne ovatkin varmaan ihan ok. Kuitenkin koin, että artikkelissa vedettiin vähän mutkia suoriksi.
Olen laivatyössä ammatissa, jossa pitää säilyä eläkeikään asti savusukelluskuntoisena. Eläkeikäni on 63 – 65. Yksikään lääkäri ei ole korvaansa lotkauttanut, kun olen yrittänyt kertoa, että lamauttava kipukohtaus savusukelluslaitteet päällä vaikkapa tikkailla hätäpoistumiskanaalissa voi aiheuttaa hengenvaaran. Pelastajasta tulee pelastettava.
Artikkelissa suhtauduttiin minusta selkäkipuun varsin yliolkaisesti toteamalla, että monet pelkäävät kipua. Ihanko totta? Kipu sinänsä jo heikentää terveyttä ja elämänlaatua oleellisesti. Ei kipua syyttä käytetä ihmisten kiduttamiseen.
Vaikka onkin totta, että jos pystyy kivusta huolimatta liikkumaan, useimmat selkävaivat helpottavat vähitellen. Mutta se, että lääkäri vain kertoo asian oikeastaan tietämättä, mikä selässä on vialla, on minusta puoskarointia ja tuntuu potilaasta vaivan vähättelyltä.
Myös pahan välilevytyrän kokeneena, olisin lääkärinä varovaisempi varsinkin, kun lääkärit eivät yleensä tunne selkäasioita kovin hyvin.
Opiaattien käytöstä olisin myös hyvin kriittinen, kuten artikkelissa kerrottiin. En itse enää suostu käyttämään niitä.
Muilta osin artikkelissa oli minulle uutta tietoa, kuten kipukynnyslääkkeet.
Pitkälti ihan hyvät väitteet.
Olen itse tullut samalle kannalle monessa suhteessa.
Leikattiin turhaan. Diagnoosi väärin ja varsinainen hermovika vain paheni.
Omalla kohdalla ei ole menty opioideihin liian nopeasti mutta muuten olen sitä nähnyt paljon. Ehkäpä sitä osaa varoa.
Melkoisia lääkkeitä ovat.
Tramadolista iloisesti pilvessä, jopa kävelin pitkin seiniä kotona.
Lyricasta näköhäiriöitä ja havaitsemisen hidastumista. En ole uskaltanut juuri yksin ajaa kun isommilla annoksilla havainnointi kummallista. Nyt usean vuoden jälkeen on sivuvaikutukset tasaantuneet.
Työterveyslääkärien kyky arvioida sairasloman tarve yllättävän huono.
Työnantajan asenteen mukaan vasta 150% kunnossa voisi palata.
Kustannuksista ei viitsi paljon puhua, muuta kuin että alussa olisi muutamalla kympillä estetty vuosien sairaseläke pitkälle koulutetusta ammatista.
Jatkan vielä viimeaikojen kokemusten perusteella. Olen syönyt melkoisen määrän tulehduskipulääkkeitä vuosien ja varsinkin viime kuulausien mittaan. Niiden haitat alkoivat vihdoin realisoitua lääkepäänsäryn ja alkuperäisen vaivan kipujen alkaessa pahentua.
Nyt vieroitan itseäni tulehduskipulääkkeistä.
Myös se, että heräilin aamuyöllä yskimään vatsahappoja keuhkoistani oli vaiva, jonka osasin vasta hiljattain yhdistää kipulääkitykseen.
Mutta, mitä voin tehdä? Lääkärit ovat oikeastaan avuttomia, paitsi jos minulla olisi varaa maksaa kaikki mahdollinen, millä pääsisin kivuista ja saisin toimintakykyäni takaisin.
Se minulle on kerrottu, että jos olisin nuori urheilija, niin selässäni olisi kenties välilevyproteesi tai titaanilla yhdistettyjä nikamia.
Fyysisesti vaativassa työssä sen sijaan ei oikeastaan ole muuta mahdollisuutta, kuin työkyvyn totaalisen menettämisen jälkeen jäädä työttömäksi, joka ei työllisty enää.
Päättäjät eivät artikkelista ota muuta, kuin sen “vähemmän saikkua” kohdan.
Osa totuutta on tuokin. Mutta nykytyöelämä on aika rankkaa. Mietin että omalta kohdaltani ainakaan tuo Mirandan mainitsema osa-aika työ ei toimisi mitenkään. Moni työtehtävä vaatii pitemmän ajan päivästä ja jatkajaa ei ole. Ja hyöty että tekisin 6 h ilman taukoja tai normi 7.5 h taukojen kera niin normi sattuu paremmin. Lisäksi jos taas pitäisin tauon keskellä päivää, niin päivä pitenisi entisestään ja se aika olisi perheeltä pois ja itsensä kuntoutamisesta. Itse pidin kotona olemista ja päivärytmi oli paras aikoihin. Sai nukuttua, tehtyä lihaskuntoa ja kotitöitä jaksoissa, niin mielikin oli virkeämpi. Nyt olo kuin rätillä työpäivän jälkeen. Hän on myös maininnut että suomalaiset tuntevat kipua eniten ja että kipu johtuu päästä. No onko meillä yhteiskunta mätä, että ihmiset voi huonosti. Ja mietin, että jos häntä vasaralla kopauttaisi ja sormi murtuisi sanoisin, että se johtuu vain päästä. Kotona pärjäsi suht lääkkeettä, mutta töissä mennään huumeilla. Onko järkee ja autoillaan vielä töihin.
Se on moro,
9.5v kolarista, kipulääkkeiden teho (burana ja vastaava meni 4kk kolarista), sitten erittäin ankarien kipujen takia hermokipulääkkeisiin, tätä kokeilua 1.8 vuotta, capapenttiini vai mikä se oli, auttoi niin aluksi että kivut putosi n.30-40%, sitten meni teho, kaikkiaan niitä syöpäpotilaitten lääkkeitä taisi olla 11-12, muista tarkkaan,mikään ei auta, suomen parhaan kipulääkärin lausunto, haluaisin sydämmestäni auttaa sinua, mutta en osaa, elikkä yli 9v helvetillisissä kivuissa elän, mitkä ei helpota missään tilanteessa, ei sekunniksikaan, elämä on täydellinen helvetti kivun takia, tupalahelvetin siitä tekee se et olin syyttömänä kolarissa ja syyllisen liikennevakuutusyhtiö OP vakuutus on jättänyt minut tyhjän päälle, yksikään lääkäri ei ole sanonut et oisin työkykyinen, unet viikossa 4-6h, siis viikossa, repikää siitä huumoria, olen hyvin vihainen.
Jos hermovauriokipu (ei leikattu välilevyä tarpeeksi nopeasti) johtuu päästä, niin mähän olisin terve, en söisi lääkkeitä ja kirmaisin pitkin maita ja mantuja, ilman, että jalka pettäisi alta. Vai mitenkä se nyt ihan oikeasti menikään…
Miksi lääkärit vähättelevät kipua aina? Olen kärsinyt spasmista ja vasemman kasvon puoliskon kasvokivusta kahdeksan vuotta ja lääkärit vähättelevät edelleen kipua. Käytän kahta kolmiolääkettä kipuihin ja välillä olen edelleen toimintakyvytön kivun vuoksi. ELÄKKEELLE EI PÄÄSE, kun lääkärit kipupolia myöten eivät ymmärrä kivun lamauttavaa ja jaksamisen yhteyttä. Tarjoavat vain mielialalääkkeitä… Kerran neurolta tuli toinen potilas ovet paukkuen ja huusi en minä hullu ole minuun vain koskee…