Ratkaisevaa ei ole pelkästään se, kuinka paljon stressiä ihminen kokee, vaan se, miten hän stressiin suhtautuu. Suhtautumistapa vaikuttaa olennaisesti siihen, muuttuuko stressi kuormittavaksi vai voiko se toimia myös suunnannäyttäjänä.

Tätä näkökulmaa neuropsykologian erikoispsykologi, psykoterapeutti Laura Sokka avaa tuoreessa kirjassaan Stressiharha – Miksi ajattelutavoilla on väliä (Tuuma).

Sokka sai kimmokkeen aiheen tutkimiseen tehtyään väitöskirjan työuupumuksen aivovaikutuksista yhdeksän vuotta sitten. Häntä jäi askarruttamaan, miksi yksi ihminen uupuu ja toinen ei, vaikka työn elementeissä ei juuri olisi eroa.

Jos stressin näkee yksinomaan haitallisena asiana, josta pitäisi päästä nopeasti eroon, kielteiset vaikutukset voimistuvat. Jos taas stressiä pitää elämään kuuluvana asiana, jonka aikana keho ja mieli toimivat kuten niiden kuuluukin toimia, stressi ei Sokan mukaan ole vihollinen vaan ennemminkin liittolainen.

– Silloin se ohjaa meitä tekemään asioita, joiden ansiosta voimme paremmin, vaikka olosuhteille emme juuri sillä hetkellä voisi mitään.

Jos esimerkiksi unen häiriintyminen on itselle tyypillinen stressioire, se hälyttää miettimään omia valintoja. Liikunko liian vähän – tai liian paljon? Millainen ruokavalio ja ateriarytmi tukisivat untani? Kenelle voisin jutella tilanteestani?

Jos taas stressin kanavoi läheisille äyskimiseen ja passivoitumiseen, olo vain pahenee.

– Jo se helpottaa, että sanomme esimerkiksi kumppanille ääneen, että nyt on vähän liikaa asioita meneillään. Oman tilanteen sanoittaminen tuo hieman ennakoitavuutta ja aikalisää verrattuna siihen, jos reagoimme vain mielessä pyörivään huolikelaan. Tämä on nähty aivotutkimuksissa.

Moni sinnittelee pitkään selviytymismoodissa

Jos kuormittuneisuus johtuu työstä, ääneen puhumista tarvitaan myös työpaikalla – muuten tilanteeseen ei tiedetä siellä puuttua. Jotkut saattavat sinnitellä vuosia ja hoitaa työnsä, vaikka uupumusoireita olisi jo ilmassa.

Tämän Sokka on huomannut vastaanotollaan tehdessään asiakkaille työkykyyn liittyviä tutkimuksia.

– Pärjäämisen eetos elää meissä vahvana. Stressi ja kuorma työnnetään helposti taka-alalle, ja asioiden tekemistä jatketaan samoin kuin ennenkin. Eletään selviytymismoodissa, ja yritetään jotenkin pitää päätä pinnalla.

Tavatessaan esimerkiksi työuupumuksen ja mielenterveysongelmien vuoksi sairauslomalla olevia Sokka herättelee heitä vähitellen pohtimaan, mitä he itse ajattelevat kuormittuneisuudestaan ja siitä, miten he ovat asiaan reagoineet. Ovatko he huomanneet stressin viestejä?

– Välttämättä uupunut ei ole koskaan edes havahtunut siihen, että stressissä olisi mitään ajateltavaa. Hän on vain mennyt kuin putkessa, tehnyt paljon asioita, pyrkinyt tekemään kaiken tosi hyvin ja ajatellut, että nyt suoritan tämän palautumisenkin oikein.

Omaa hyvinvointia tukevien ajattelu- ja toimintatapojen opettelu ei ole koskaan myöhäistä, sillä se auttaa selviytymään paremmin tulevista haasteista. Muuten jo yhden uupumuksen kokenut saattaa palaa loppuun uudelleen.

Virheitä, unohtelua, tiuskimista ja kyynisyyttä

Mihin hälytysmerkkeihin viimeistään on syytä havahtua?

Pitkittyneen stressin aiheuttama väsymys johtaa usein virheisiin, unohduksiin ja keskittymisvaikeuksiin. Myös ärtyneisyys ja itkuherkkyys ovat tyypillisiä oireita.

Sokan mukaan jotkut sanovat selviytyvänsä työstään, mutta kotiin palatessa kuorma läikkyy yli ja näkyy esimerkiksi vetäytymisenä tai tiuskimisena. Läheiset usein kärsivätkin uupuvan oireilusta ensimmäisinä.

Työuupumuksen tyypillinen oire on kroonisen väsymyksen lisäksi henkinen etääntyminen työstä. Aiemmin tehtävistään innostunut tai niihin neutraalisti suhtautunut muuttuu kyynisemmäksi työtään kohtaan. Muutenkin maailma alkaa näyttäytyä kielteisemmässä valossa kuin ennen.

– Esimerkiksi eleet ja puheet tulkitaan helposti negatiivisemmin kuin keskustelukumppani on tarkoittanut. Kun tuntosarvet ovat herkkinä huomaamaan kielteiset asiat, huomiot alkavat ruokkia itse itseään, mikä ohjaa tilannetta yhä kurjempaan suuntaan, Sokka sanoo.

Jos uupuminen on ollut seurausta työstä johtuvista syistä, kuormitusta siellä on jatkossa tarpeen keventää. Se ei Sokan mukaan kuitenkaan riitä, ellei muutosta tapahdu myös ihmisessä itsessään.

– Stressistä voi oikeasti olla haittaa, se voi lamauttaa ja sairastuttaa. Mutta stressin on myös tarkoitus olla meille apuna. Kun molemmat puolet ovat totta, kumman annamme ohjata toimintaamme?