Ostrakismi on sulkemista ulkopuoliseksi, tekemistä näkymättömäksi, kuulumattomaksi ja merkityksettömäksi. Näin on ostrakismin määritellyt professori, opetusneuvos Niina Junttila, joka on tutkinut paljon aihetta. Lyhytkestoinenkin ostrakismi satuttaa, mutta pitkittyessään se johtaa psyykkisen ja fyysisen terveyden ongelmiin.

– Tutkimukset ovat osoittaneet, että ne, jotka kokevat tulevansa ulkopuolelle suljetuiksi työyhteisössään, sairastuvat, jäävät pitkille sairauslomille ja vaihtavat työpaikkaa muita useammin. Tämä kaikki heikentää työn tulosta ja sitä kautta koko työyhteisön tulosta, kertoi Junttila TTT-lehdelle viime vuonna.

Itä-Suomen yliopiston väitöskirjatutkija Sirpa Manninen tutki terveydenhuoltoalan työssä tapahtuvaa ulkopuolelle sulkemista. Selvisi, että työpaikkaostrakismi heikensi työssä viihtymistä ja koettua terveydentilaa sekä lisäsi stressiä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös yksinäisyyden ja itsetunnon välittävää vaikutusta edellä mainittuihin tekijöihin. Merkittävin havainto oli se, että yksinäisyys ei heikentänyt työssä viihtymistä niin paljon kuin pelkkä ostrakismi.

– Tulos kuvaa pysäyttävällä tavalla sitä, kuinka musertavasta ilmiöstä puhumme. Jo pelkkä yksinäisyyden kokemus heikentää työssä viihtymistä, mutta ostrakismi on tutkimuksemme mukaan sitäkin pahempaa, Manninen toteaa.

Aiemmissa terveydenhuoltoalalla tehdyissä työpaikkaostrakismitutkimuksissa ei ole vertailtu, millä alan ammattiryhmistä ostrakismia esiintyy eniten. HelsinkiMission Työelämän yksinäisyys -barometri vuodelta 2022 kertoo, että joka kuudes ihminen on kokenut työyhteisössään sitä vähintäänkin joskus. Mitä nuoremmista työntekijöistä oli kyse, sitä useammalla heistä oli sosiaalisen ulossulkemisen kokemuksia.

Terveydenhuoltoalalla sosiaalista hyljeksintää näyttäisi olevan paljon tavallista enemmän. Mannisen tutkimus osoitti sosiaalityöntekijöistä peräti liki neljän viidestä kokeneen työpaikkaostrakismia. Lähihoitajat ja sairaanhoitajat kokivat sitä liki yhtä paljon kuin sosiaalityöntekijät. Lääkärit ja eri tasoisissa johtajatehtävissä työskentelevät olivat kokeneet ostrakismia vähiten, mutta heistäkin noin kaksi kolmesta oli sitä kokenut.

– Edellä kuvatut luvut ovat erittäin huolestuttavia alalla työskentelevien työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen näkökulmasta. Tämä vahvistaa myös sitä ajatusta, että ostrakismin ilmeneminen ei katso koulutustaustaa tai asemaa työpaikan hierarkiassa, Manninen toteaa.

Ostrakismi on otettava osaksi työhyvinvointikeskustelua

Tuore tutkimustulos vahvistaa Mannisen mielestä sitä, että ostrakismia ei voida enää ohittaa työhyvinvointiin liittyvissä keskusteluissa.

– Ostrakismin haitat ovat sekä yksilö- että työyhteisötasolla merkittävät. Erityisesti terveydenhuoltoalalla, jossa työnkuva sisältää toistuvaa hoivan ja huolenpidon tarpeisiin vastaamista, on kokemus osallisuudesta ja työyhteisön tuesta ensiarvoisen tärkeää, Manninen summaa.

Ostrakismin vuoksi myös tiedonkulku voi heikentyä työyhteisön sisällä, mikä on erityisen suuri riski potilasturvallisuuden näkökulmasta. Ostrakismi ei siis vaikuta ainoastaan sen kohteeksi joutuneeseen, vaan se läpäisee koko organisaatiorakenteen, aina potilas- ja asiakastyöhön saakka. Ilmiö on itsessään hyvin vaivihkainen, mutta seuraukset ovat usein kaikkea muuta, Manninen muistuttaa.

– Yksi keskeinen ratkaisu on, että ostrakismi osataan nähdä ja tunnistaa omana erityisenä ilmiönään ja siitä opitaan puhumaan sen oikealla nimellä. Näin myös siihen puuttuminen on helpompaa ja auttaa työyhteisöjä rakentamaan sellaista ilmapiiriä, jossa ostrakismia ei sallita, Manninen pohtii.

 

Tammikuussa 2021 kerättyyn kyselyyn vastasi 569 terveydenhuoltoalan työntekijää kahdesta suomalaisesta yliopistosairaalasta. Työntekijöiden lisäksi kyselyyn vastasi myös johtajia kaikilta johtajatasoilta. Kysely sisälsi muun muassa työpaikkaostrakismia ja erilaisia työhyvinvointia mittaavia väittämiä.