Lähes 21 000 potilaan pitkäaikaisten seurantietojen perusteella kaikki tutkimuksessa tarkastellut riskitekijät olivat yleisempiä potilailla, joiden lihavuus oli kestänyt pitkään. Suurin osa yhteyksistä kuitenkin heikkeni sen jälkeen, kun analyysissa huomioitiin lihavuuden vaikeusaste. Veren sokeritasoja kuvaava HbA1c eli glykosyloitunut hemoglobiini oli silti tämänkin jälkeen merkittävästi suurempi pitkään lihavuuden kanssa eläneillä.

Verrattuna normaalipainoisiin lihavien HbA1c oli keskimäärin 5 prosenttia suurempi potilailla, joiden lihavuus oli kestänyt alle viisi vuotta. Jos lihavuutta oli jatkunut 20–30 vuotta, HbA1c oli 20 prosenttia suurempi kuin normaalipainoisten, tulokset osoittivat.

Tulokset vahvistavat näyttöä lihavuuden terveyshaitoista ja korostavat sen varhaisen hoitamisen ja ehkäisyn tärkeyttä. Mitä vähemmän aikaa henkilö täyttää lihavuuden kriteerit, sitä todennäköisemmin hän välttyy glukoositasapainon ongelmilta ja diabetekselta. Tulokset viittaavat myös siihen, että laihduttamisen myötä riskit pienentyvät, vaikka kaikkia liikakiloja ei onnistuisi karistamaan.

Suomalaisista aikuisista noin neljännes on lihavia. Normaalipainon ylittää kuitenkin kaksi kolmannesta miehistä ja yli puolet naisista, ja melkein joka toisella aikuisella on vyötärölihavuutta. Vyötärölihavuudessa suuri osa liikarasvasta kertyy vatsaontelon sisään suolten ja sisäelinten väliin sekä maksan sisälle.

Lihavuudesta puhutaan, kun painoindeksi on 30–35. Noin 160-senttimetrisille tämä tarkoittaa 77–90 kiloa ja 180-senttimetrisille 97–113 kiloa.