Lyhyet

Valtimoiden kalkkeutuminen voi johtaa muistiongelmiin jo keski-iässä

| Teksti: Kirsi Väisänen

Tulosten perusteella varsinkin 45–54-vuotiaiden työmuisti oli sitä heikompi mitä enemmän heidän sepelvaltimonsa olivat kalkkeutuneet. Myös iäkkäämmillä havaittiin sama yhteys, mutta se heikkeni vähitellen.

Sepelvaltimoiden kalkkeutuminen, joka nähdään kuvantamistutkimuksissa, heijastelee koko elämän aikaista altistumista riskitekijöille, jotka suurentavat sydän- ja verisuonitautien ja myös muistisairauksien vaaraa. Samat riskitekijät saattavat vaurioittaa myös aivoja ja aiheuttaa muistioireita. Sepelvaltimoiden kalkkeutuminen voi myös kuvastaa laajempaa ateroskleroosia ja aivojen verisuonten kalkkeutumista.

Aineistosta ei voi päätellä paranisiko potilaiden työmuisti, jos sepelvaltimoiden kalkkeutumista saataisiin vähennettyä. Sydän- ja verisuonitauteja ehkäisevien elämäntapojen, kuten liikunnan, savuttomuuden ja terveellisen ruokavalion, on kuitenkin aikaisemmissa tutkimuksissa osoitettu pienentävän myös muistisairauksien riskiä.

Muisti ja muut kognitiiviset mielentoiminnot ovat lievästi heikentyneet arviolta 120 000 suomalaisella. Suurin piirtein yhtä monella on jonkinasteinen dementia.

Lähde: Uutispalvelu Duodecim

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje