Ilmastonmuutoksen takia kuumissa oloissa työskentely yleistyy. Lämpökuormituksen terveysriskit ovat vakavia, mutta niitä voidaan hallita, kun työ suunnitellaan oikein. Työterveyslaitos julkaisi ensimmäiset Suomen oloihin mitoitetut tauotussuositukset.
Nivelreuma näyttäisi olevan tavallista yleisempi miehillä ja naisilla, joiden työpaikan hengitysilmassa on erilaisia pölyjä, kemikaaleja ja muita mahdollisesti haitallisia aineita….
Koronapotilas, joka on estynyt tekemästä ansiotyötään, voi saada jatkossa Kelan korvauksen ilman tartuntatautilääkärin määräämää eristystä. Tartuntatautipäiväraha korvaa ansiotulon menetyksen täysimääräisenä.
Hoitoalan työntekijät ovat olleet erityisen kovilla vuonna 2020. Heillä on suurimmat riskit sairastua koronaan. Työstressi ja huoli työmäärän lisääntymisestä ovat myös heikentäneet heidän työhyvinvointiaan.
Noin miljoona suomalaista altistuu työssään erilaisille pölyille, kaasuille tai muille kemiallisille tekijöille. Teollisuudessa kemikaaleille altistuu 40 prosenttia työntekijöistä ja pölyille…
”Noin miljoona suomalaista työskentelee työpaikoilla, joissa käytetään erilaisia kemikaaleja tai joiden työprosessissa syntyy pölyä, höyryjä tai muita kemiallisia tekijöitä. Altistuksen…
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.