Lakiuudistus asettaisi työntekijäryhmät eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, työskentelevätkö he valtiolla, kunnan työntekijöinä tai yksityisellä sektorilla. Kaikki yksityiset työnantajat eivät ota vapaaehtoisia vakuutuksia etätyötä tekeville työntekijöilleen.
Työterveyslaitos ja Liikkuva aikuinen -ohjelma haastavat työpaikkoja ulkona työskentelyyn. Ennen kävelykokouksia kannattaa selvittää vakuutusturva tapaturmien varalta.
Neljä viidestä eli 2,5 miljoonaa työikäistä suomalaista liikkuu terveytensä kannalta liian vähän. Istumista pidetään jo samanlaisena terveysriskinä kuin tupakointi tai…
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.