Tuoreen kyselyn mukaan suomalaiset suhtautuvat esihenkilöiden someseuraamiseen yllättävän kriittisesti, myös ammatillisissa kanavissa. Erot sukupolvien ja koulutustasojen välillä ovat suuria, ja kyselyn mukaan some on muuttanut esihenkilötyötä pysyvästi. Yhteisiä pelisääntöjä kuitenkin puuttuu.
Yhä useampi työntekijä esiintyy työnantajansa kasvona – halusi tai ei. Somessa leviävät paitsi asiantuntijapostaukset myös tuotevideot ja työpaikan yhteisöllisyyttä alleviivaavat…
Luin jutun iäkkäästä naisesta, jota muistisairaus ahdisti. Tytär oli keksinyt oivan keinon rauhoittaa äitiään. Hän antoi tälle puikot ja lankaa…
Ahkera älypuhelimen käyttö heikentää ryhtiä ja kuormittaa selkärankaa. Ehkäise somekyttyrä ja rentouta lihakset helpoilla liikkeillä! Toista jokaista liikettä 6–10 kertaa….
Sosiaalisen median käyttö työssä yleistyy nopeasti, kirjoittaa Minna Janhonen blogissaan. Viimeisen vuoden aikana on siellä täällä tehty pieniä selvityksiä siitä,…
TURUN YLIOPISTON tutkijatohtori Janne Lahtiranta on tuonut julkiseen keskusteluun termin digitaaliset orvot. He ovat niitä, jotka eivät voi tai halua…
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.