Lyhytterapia on rajatun ajan kestävä psykososiaalinen hoito. Sitä pidetään usein sopivana lieviin mielenterveyden ongelmiin. Tutkija Kasperi Mikkosen väitöstutkimuksen perusteella sitä kannattaa kuitenkin harkita myös vaikeammin oireileville.
Tutkimuksessa masennus- ja ahdistusoireet lievittyivät hoidon aikana selvästi. Vaikeammat lähtöoireet olivat yhteydessä nopeampaan oireiden lievittymiseen. Aiemmin psykiatrisessa hoidossa tai pitkäkestoisessa psykoterapiassa olleilla oireiden väheneminen jäi puolestaan keskimäärin muita pienemmäksi.
Väitöskirjaan kuuluvassa hoitotuloksia tarkastelevassa osatutkimuksessa seurattiin seitsemän tapaamisen kognitiivista käyttäytymisterapiaa. Aineisto käsitti runsaat 6 500 masennuksen tai ahdistuksen vuoksi perusterveydenhuollossa hoidettua asiakasta. Oireita arvioitiin kyselyillä jokaisella tapaamisella. Tulokset kuvaavat oireiden muutosta hoidon aikana, joten ne eivät yksin osoita, kuinka suuri osa muutoksesta johtui terapiasta.
Digituettu terapiakoulutus lisäisi ammattilaisten määrää
Mikkosen mukaan yleisten mielenterveysongelmien terapeuttista hoitoa on mahdollista tarjota laajasti julkisissa palveluissa. Saatavuuden parantaminen edellyttää kuitenkin ammattilaisten lisä- ja täydennyskoulutusta.
Osa koulutuksesta voidaan toteuttaa digitaalisesti. Väitöstutkimuksen mukaan digituetussa terapiakoulutuksessa saavutettiin yhtä hyviä oppimistuloksia kuin tavanomaisilla opetusmenetelmillä. Tämä mahdollistaa useampien ammattilaisten kouluttamisen.
– Olennaista on rakentaa kokonaisuus, jossa ammattilaisten osaaminen, hoitoon pääsy ja vaikuttavien hoitojen toteuttaminen tukevat toisiaan, Mikkonen sanoo yliopiston tiedotteessa.


Mitä mieltä? Kommentoi!