Usein sanotaan, että ikä on vain numero. Entä eläkeikä?
– On tärkeää, että työntekijä saa tarvitessaan johdolta tukea. Kun työntekijä kokee, että häntä arvostetaan ja että työnantaja on oikeudenmukainen, on päästy jo pitkälle. Silloin työnantaja voi pitää kiinni hyvistä työntekijöistä nykyistä kauemmin, sanoo professori Juhani Ilmarinen.
Ilmarinen jäi eläkkeelle Työterveyslaitoksesta vuonna 2009 lähes 35 vuoden työuran jälkeen – ja perusti oman konsulttiyrityksen. Hänen mukaansa tarvitaan aitoa asennemuutosta, jos työuria halutaan pidentää. Työpaikoilla siihen voidaan satsata sisäisesti, mutta muutos edellyttää myös poliittista tahtoa ja päätöksiä, jotka vaikuttavat koko yhteiskuntaan. Ministeriöiden ja valtionhallinnon tulisi näyttää esimerkkiä ikäystävällisinä työpaikkoina.
– On ymmärrettävä aidosti, että eri sukupolvilla on omat vahvuutensa niin psyykkisesti, sosiaalisesti kuin fyysisesti. Juuri siksi työpaikoilla tarvitaan eri-ikäisiä. Tästä puhutaan paljon, mutta puhe jää usein pelkäksi sanahelinäksi. Käytännössä muita seikkoja pidetään tärkeämpinä, ja yleensä kustannukset ratkaisevat.
Myös nuoret kohtaavat ikäsyrjintää työmarkkinoilla. Lisäksi muutokset organisaatioiden sisällä ja koko yhteiskunnassa heijastuvat eri ikäpolvien työuriin.
– Yhä liian moni jää nykyisin ennenaikaisesti eläkkeelle. Lisäksi nuorten ja etenkin nuorten miesten on yhä vaikeampi työllistyä. Työura lyhenee jo alkupäästä liikaa, kun sopivan työnantajan etsimiseen menee pari kolme vuotta.

Tarpeet ja kyvyt muuttuvat

Ilmarinen painottaa, että hyvällä johtamisella saadaan luotua työympäristö, jossa eri sukupolvet kukoistavat ja tekevät tuloksellista työtä. Työn mitoittaminen on hyvää johtamista: se tarkoittaa esimerkiksi ikääntyneiden työkuorman keventämistä ja palautumisen helpottamista.
– Työnantajan ja esimiesten on myös otettava huomioon, että nuoret eivät halua määräilevää pomoa vaan kaipaavat yhä useammin valmentajaa, joka näkee heidät yksilöinä. Niin nuoret saadaan kiinnittymään työelämään nykyistä paremmin, Ilmarinen sanoo.
Eri-ikäisillä on erilaiset tarpeet ja tavoitteet. Noin 35-vuotiaana työntekijä alkaa toivoa vastuuta. Silloin hänellä on jo riittävästi kokemusta ja osaamista. Toiveiden huomioon ottaminen ja pienetkin myönteiset muutokset lisäävät motivaatiota.
Nelikymppinen työntekijä on yleensä jo osaava ammattilainen, joka haluaa osallistua päätöksentekoon. Hänestä tulee entistä täysivaltaisempi työyhteisön jäsen.
– Arvostuksen tarve lisääntyy entisestään 55 vuoden iässä, jolloin työntekijä on jo kokenut asiantuntija. Jos johtaja näkee hänen vahvuutensa, työura voi jatkua pitkälle yli kuudenkymmenen ikävuoden, Ilmarinen sanoo.
Kun työuraa on jäljellä kymmenisen vuotta, työnantajan tulisi kysyä, mikä motivoi työntekijää jatkamaan työssään. Myös työntekijä voi pysähtyä kysymään itseltään, riittääkö virtaa ja mistä sitä voisi saada lisää.
Viimeisinä työvuosina 63 ikävuoden jälkeen työntekijällä ei ole Ilmarisen mukaan enää minkäänlaista pokkuroinnin tarvetta. Työntekijä on rohkeimmillaan muutama vuosi ennen eläköitymistä, ja fiksu työnantaja osaa hyödyntää arvokkaan kokemuksen ja vuosien myötä karttuneet tiedot ja kontaktit.
– Työnantajan tulisi huolehtia siitä, että verkostot eivät lähde ikääntyvän työntekijän myötä yrityksestä vaan siirtyvät taloon jäävälle henkilöstölle.

Onnistumisista kannattaa kertoa

Asennemuutoksen aikaan saamiseksi olisi tärkeää kertoa onnistumisista entistä laajemmin. Niin saataisiin Ilmarisen mukaan luotua hyviä käytäntöjä. Jos työyhteisöä johdetaan huonosti, työntekijät hakevat tukea, oikeudenmukaisuutta, avoimuutta ja tasapuolisuutta työkavereilta.
– Työkykyyn ja hyvinvointiin liittyvä tiedottaminen on tärkeää siksikin, että toisten kokemuksista voidaan oppia. Moni työnantaja ei ole vielä sisäistänyt sitä, että jokainen työhyvinvointiin sijoitettu euro tuottaa kuusi euroa.
Verkostomainen työskentely yleistyy, ja yhä useampi työllistää itsensä tavalla tai toisella. Myös itsenäisesti työn tekemistä jatkavien eläkeläisten määrä kasvaa. Verkostoissa perinteinen työyhteisö puuttuu kokonaan. Ilmarisen mukaan on vielä vaikea sanoa, miten uudet työskentelytavat vaikuttavat työurien pituuteen.
Työyhteisön puuttuminen voi vaikuttaa kielteisesti, koska itsenäinen yrittäjä on vastuussa kaikesta itse. Oma vapaus voi kuitenkin auttaa jaksamaan tavallista kauemmin työelämässä.
– Vaikka verkostomainen itsensä työllistäminen lisääntyy jatkuvasti, se ei sovi kaikille eivätkä kaikki edes pysty siihen. Mutta jos plussat ja miinukset ovat tasapainossa, itsenäinen yrittäminen voi pidentää työuraa.

Tukea vaikeasti työllistyville

Syrjäytyminen yleistyy, eikä töitä tunnu riittävän kaikille. Siksi moni pohtii, miten työurien pidentäminen toimii käytännössä. Ilmarisen mukaan Ruotsi ja Saksa ovat onnistuneet Suomea paremmin esimerkiksi maahanmuuttajien työllistämisessä.
– Kaksitasoiset työmarkkinat ovat kuitenkin parempi vaihtoehto kuin laaja työttömyys. Moni maahanmuuttaja on valmis tekemään sellaistakin työtä, joka ei tunnu kelpaavan kantaväestölle. Tarvitaan kulttuurien ja erilaisten työtapojen hyväksymistä. On myös ymmärrettävä, että kaikkia ei voi laittaa samaan muottiin.

Nuorten miesten heikko työllistyminen liittyy Ilmarisen mukaan huonojen kokemusten kasaantumiseen. Oravanpyörään hyppääminen ei houkuttele, ja oma tapa osallistua työelämään on hakusessa. Ongelmat saattavat juontua kaukaa – ehkäpä jo huonoista oppimiskokemuksista.
– Ihmisten tulisi saada jatkaa työelämässä niin kauan kuin työkykyä ja työhalua riittää. Huoli siitä, että työuraansa jatkavat vievät nuorten työpaikat, on aiheeton: uraansa aloittavalla nuorella ja ikääntyvällä konkarilla ei voi olla samanlainen työnkuva. Kun seniori lähtee, paikka jää usein kokonaan täyttämättä, Ilmarinen sanoo.
– Uuden teknologian ja digitalisaation tuomat työelämän muutokset koskevat kaikkia sukupolvia. Tähänkin haasteeseen pystytään vastaamaan parhaiten käyttämällä eri sukupolvien erilaisia vahvuuksia.

• Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston kampanja 2016–2017 pyrkii edistämään pitkiä työuria teemalla Terveellinen työ elämän eri vaiheissa.
  osha.europa.eu/fi
  www.terveellinentyo.fi

LISÄÄ AIHEESTA

Jousto-opas – Sujuvuutta työhön yksilöllisillä ja yhteisöllisillä ratkaisuilla. Seppo Tuomivaara, Annina Ropponen ja Irja Kandolin. (Työterveyslaitos, 2016.)
Minäkö eläkkeelle? Rauno Pääkkönen. (Työturvallisuuskeskus, 2016.)

Juttu on julkaistu Työ Terveys Turvallisuus -lehdessä 1/2017.