Työturvallisuus

Miksi mukaan Nolla tapaturmaa -foorumiin?

| Teksti: Sanna Alajoki

Kysyimme Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikoilta, mitä foorumi niille antaa.

 

Sanna Moilanen, turvallisuusvastaava, Mäkelä Alu
PERHEYRITYKSEMME valmistaa alumiiniprofiileja Alajärvellä. Nollikseen liityimme keväällä 2015. Tuolloin toimitusjohtajamme vaihtui, ja meillä alettiin viedä työturvallisuusasioita eteenpäin entistäkin järjestelmällisemmin.
Olemme saaneet foorumista paljon irti. Verkostossa on mukavia ihmisiä, ja aineistot ovat laadukkaita. Olemme ottaneet niitä käyttöön yrityksessämme.
Nolliksesta olen saanut esimerkiksi idean turvallisuushavainnoista. Aloitimme kampanjan, jossa jokainen työntekijä pyrkii tekemään ainakin yhden havainnon kuukaudessa. Joka kuukauden jälkeen yksi työntekijä saa palkinnoksi palkallisen vapaapäivän. Lisäksi kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan puolikas vapaapäivä.
Myös kevään 2017 Nollis-seminaarissa tuli hyviä oivalluksia. Katleena Kortesuo antoi aivan uudenlaista näkökulmaa turvallisuusviestintään. Asioita pitää tavallaan jankuttaa, mutta se tulisi tehdä joka kerta hieman eri tavalla.
Yrityksemme sai nyt ensimmäistä kertaa Nollis-tasoluokituksen: olemme tasolla III. Juhlimme asiaa työpaikalla, mutta uskon, että pystymme vielä nostamaan tasoamme. Se kuitenkin edellyttää, että jokainen työntekijämme ymmärtää, miksi työturvallisuuteen pitää panostaa. Asenne ratkaisee!

Mika Pitkänen, kunnossa­pito­ ja työsuojelupäällikkö, Osuuskunta Maitomaa
OLEMME OLLEET mukana Nollis-foorumissa kolme vuotta. Aloimme nostaa turvallisuutta teemaksi, joka näkyy kaikessa tekemisessämme. Nollis tuntui oivalta keinolta saada vinkkejä ja tukea. Meillä on monia käytäntöjä, joista kuulimme alun perin foorumin kautta. Sieltä löytyi esimerkiksi helppo keino kerätä turvallisuushavaintoja lapuilla. Jokaiselle työntekijälle on jaettu oma lappuvihko, ja lappuja saa myös tuotanto-osastoiltamme. Paperilaput voi palauttaa palautuslaatikoihin. Havainnot käsitellään työsuojelutoimikunnan kokouksissa.
Turvallisuushavainnon voi tehdä myös suoraan sähköiseen järjestelmäämme. Paperilappu on kuitenkin siitä kätevä, että vihkoa voi pitää aina mukana vaikkapa taskussa.
Olemme saaneet Nolliksesta ideoita myös tietoiskuihimme.
Haimme Nollis-tasoluokitusta viime vuonna ja saimme kolmosen. Tänä vuonna hakemus jäi kaikessa kiireessä tekemättä, mutta uskon, että haemme luokitusta taas ensi vuonna. Se on käytännön mittari, jolla voidaan arvioida työturvallisuuden kehittymistä. Se herättää ihmisiä ajattelemaan omia tekemisiään turvallisuuden näkökulmasta.
Haluan antaa myös yhden kehitysidean. Voisiko foorumi jatkossa järjestää työturvallisuuden teemavuosia eri asioista, joita työpaikat voisivat erityisesti kehittää?

Anne Paakkari, työyhteisö­päällikkö, Oulun kaupunki
LÄHDIMME MUKAAN foorumiin jo vuonna 2003, varmaankin maamme ensimmäisenä kuntana.
Nolliksen aineistopankit ja seminaarit ovat vuosien aikana osoittautuneet erinomaisiksi. Foorumi on myös antanut arvokkaita mahdollisuuksia verkostoitumiseen.
Foorumin kautta olemme saaneet muun muassa tietää, millaisia vaaratilannelomakkeita muilla työpaikoilla käytetään. Myös foorumin tapaturmamittarit ovat laadukkaita. Ne perustuvat tutkimustietoon. Arvostan sitäkin, että Nollis ei ole sidottu tiettyyn tietojärjestelmätoimittajaan.
On hyvä, että nolla tapaturmaa -periaate on laajentunut nollatoleranssiksi ja ajattelutavaksi, joka kattaa esimerkiksi häirintätapaukset ja epäasiallisen kohtelun, väkivalta- ja uhkatilanteet sekä työstä johtuvat sairauspoissaolot. Oulun kaupungilla on nyt yhteensä seitsemän nollatavoitetta.
Nollis-tasoluokitusta emme ole hakeneet, koska Oulun kaupunki on erittäin suuri organisaatio, jossa on hyvin erilaisia toimialoja. Tasoluokitus toimisi varmaan parhaiten, jos sitä hakisi jokin toimialoistamme tai liikelaitoksistamme.
Myös mittarit ovat kuntapuolella hieman erilaiset kuin yrityksissä. Meillä seurataan työaikaakin toisella tavalla.
Parannuksena ehdotan, että Nolliksen jäsenseminaarien esityksiä voisi seurata suorina lähetyksinä ja tapahtuman jälkeen tallenteina netissä. Pohjois-Suomen Turvapuistossa juotiin juuri Nollis-kahvit – mainio esimerkki hyvistä uusista toimintatavoista!

Karri Koskinen, turvalli­suuden erikoisasiantuntija, Fingrid Oyj
EMME RAKENNA ITSE vaan rakennutamme Fingridin voimajohdot ja sähköasemat. Vastaan palvelutoimittajiemme työturvallisuudesta ja sen kehittämisestä.
Nollis-foorumissa olemme olleet mukana nelisen vuotta. Olemme saaneet hyviä ideoita esimerkiksi työtapaturmien tilastointiin. Samoin turvallisuushavaintovihkosemme tehtiin aikoinaan Nolliksen mallin mukaan. Turvallisuushavainnoissa olemme kuitenkin siirtyneet mobiiliraportointiin.
Olen laittanut netistä saatavia Nolliksen aineistoja jakoon työsuojelutoimikunnan kautta. Niin kaikki pystyvät hyödyntämään niitä.
Olen osallistunut kerran Nolliksen seminaariin. Olin tyytyväinen sen sisältöön ja olen päässyt tapaamaan muita osallistujia työturvallisuusasioiden merkeissä myöhemminkin.
Nollis-tasoluokitusta emme ole lähteneet hakemaan. Se on tietoinen valinta. Luokittelussa tarkastellaan enemmänkin organisaation oman henkilökunnan tapaturmataajuutta. Meillä riskit ja vaaratekijät painottuvat pikemminkin palvelutoimittajiin.
Toivoisin Nolliksen ottavan palvelutoimittajat huomioon nykyistäkin voimakkaammin. Niidenkin organisaatiot ovat olennainen osa kokonaisuutta. Kaikkien pitää päästä työpaikalta kotiin terveinä ja turvallisesti.
Foorumi voisi myös kerätä turvallisuustietoja ja muuta laadullista tietoa. Sitä voisi sitten analysoida koko Nollis-verkoston käyttöön.

Tapio Sivula, tekninen isännöitsijä, työsuojelupäällikkö, Nurmijärven Sähkö Oy
LIITYIMME NOLLIKSEEN tämän vuoden maaliskuussa. Työsuojeluasiat ovat meille tärkeitä. Yrityksemme henkilökunnasta viidennes työskentelee kentällä ja loput ovat toimistotyöntekijöitä. Urakoitsijat tekevät kaikki sähköverkon rakentamistyöt. Siinä on omat työsuojeluhaasteensa.
Työskentelin aiemmin yksityisellä sektorilla. Tässä Nurmijärven kunnan kokonaan omistamassa sähköyhtiössä aloitin muutama vuosi sitten. Haluan tuoda työpaikalleni uutta virtaa ja myös yksityisen puolen näkemystä asioihin
.Olen vähän yllättynytkin Nollis-aineistojen runsaudesta ja laadukkuudesta. Työsuojeluorganisaation jäsenillä ja esimiehillä on nykyisin kovat paineet. Omien töiden lisäksi pitäisi hoitaa vielä ”niitä työturvallisuusasioitakin”. Toivon, että työntekijämme löytävät Nolliksen kautta nopeasti oleellista tietoa ja saavat samalla uutta intoa paneutua työsuojeluun.
Tasoluokituksesta olemme keskustelleet, mutta se ei ole meillä vielä lähiaikojen tavoitteena.

 

Teksti: Vesa Keinonen

Tämä juttu on tuotettu yhteistyössä Nolla tapaturmaa -foorumin kanssa. Nollis®-jäsentyöpaikat ovat sitoutuneet työturvallisuuden jatkuvaan parantamiseen ja hyvien käytäntöjen levittämiseen.
www.nollis.fi

Kuva: Thinkstockphotos

 

Juttu on julkaistu Työ Terveys Turvallisuus -lehdessä 4/2017.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje