Työhyvinvoinnissa on nähtävissä myönteisiä merkkejä, kertoo Työterveyslaitoksen tuore Miten Suomi voi? -seurantatutkimus. Irtisanoutumisaikeet ovat vähentyneet: tällä hetkellä noin 22 prosenttia…
Työn kuormituksiin aiheuttamiin fysiologisiin haittavaikutuksiin voi saada helpotusta työn tuunaamisen avulla opituilla tavoilla ja keinoilla. Työn tuunaaminen tarkoittaa työntekijälähtöistä työn…
Suomalaiset arvioivat työkykynsä nyt huonommaksi kuin ennen koronaa. Siinä missä etätyö tylsistytti työntekijät ensimmäisenä pandemiavuonna, nyt huomataan aiempaa enemmän luottamuspulaa, työn imun vähenemistä ja eroaikeita työstä.
Tietotyöläinen, joka kokee työn imua eli positiivista tunnetta ja motivaatiota työtään kohtaan, on myös sitoutunut edistämään työnantajansa intressejä, selviää LUT-kauppakorkeakoulun nuoremman tutkijan Ilona Tothin väitöksestä.
Miten voit? -työhyvinvointitesti antaa työntekijälle tutkittuun tietoon perustuvaa palautetta omasta hyvinvoinnista ja vinkkejä mielenterveyden vahvistamiseen. Se on ensimmäinen osa maksutonta Mielenterveyden tuen työkalupakkia.
Tunne siitä, että voi vaikuttaa oman työpäivänsä kulkuun, lisää hyvinvointia työssä. Etätyöpäivä kannattaa suunnitella siten, että siinä on tilaa elpymiselle ja vaikka virkistävälle päiväkävelylle.
Korona vei ihmiset keväällä etätöihin. Samaan aikaan suomalaisten työhyvinvointi parani hieman. Työn imu lisääntyi ja krooninen väsymys väheni, kertoo Työterveyslaitos….
Itseohjautuvuus on työelämän muotitermi. Sen uskotaan tuovan sekä työhyvinvointia että euroja tehokkaammin kuin perinteinen hierarkia. Toisaalta itseohjautuvuuden pelätään uuvuttavan työntekijät ja ajavan yritykset kaaokseen. Asiantuntijat näkevät ilmiössä runsaasti valoa, mutta myös varjoja.
Tiukkeneva talous varjostaa työhyvinvointia kunnissa. Kuopiossa Myöpäivällä haluttiin valaa uskoa siihen, että tästä selvitään. Naisia naurattaa. Anu Leinonen, Kaisa Lumilampi…
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.