Työhyvinvointi on parantunut opetusalalla, mutta henkinen kuormitus on yhä yleistä – erityisesti nuorilla opettajilla ja koulunkäynninohjaajilla. Kevan tuore katsaus kertoo, että työkyvyttömyysriski on muuta kunta-alaa pienempi, vaikka mielenterveyden häiriöt näkyvät sairauspoissaoloissa yhä useammin.
Kevan työkyvyttömyysriskiennuste paljastaa, että työkyvyttömyyden riski kasvaa jyrkästi iän myötä ja jakautuu epätasaisesti eri ammattiryhmissä. Suurin uhka on siivous- ja keittiötyötä tekevillä, kun taas lääkäreiden ja opettajien työkyky säilyy parhaiten. Riskit näkyvät miljardiluokan kustannuksena kunnille ja hyvinvointialueille.
Kevan lokakuussa teettämä Kuntapäättäjäbarometri kertoo kuntien työvoiman saatavuuden vaikeutuneen entisestään. Erot työvoiman riittävyydessä maakuntien välillä ovat huomattavia.
Julkisen alan työntekijät pitävät pääsääntöisesti työtään tärkeänä ja ovat siitä innostuneita, selviää Kevan kahdesta viime vuoden tutkimuksesta. Kunnissa, valtiolla ja…
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.