Lyhyet

Lähes joka neljäs työtapaturmatutkinta koskee rakennusalaa

| Teksti: Kirsi Väisänen

Rakennusalan tapaturmat ovat johtaneet tänä vuonna noin 130 työsuojeluviranomaisen tutkintaan. Alan osuus kaikista tutkintaan edenneistä tapauksista on noin 23 prosenttia, vaikka alle kymmenesosa Suomen työllisistä työskentelee rakennusalalla.

Lupa- ja valvontaviraston mukaan työsuojeluviranomaiselle oli tehty syyskuun loppuun mennessä noin 800 työtapaturmailmoitusta. Niistä noin 570 oli johtanut tutkintaan.

Luvut eivät kuitenkaan anna kattavaa kuvaa vakavista työtapaturmista. Kaikki tapaukset eivät välttämättä tule viranomaisen tietoon, ja aineistossa on myös seurauksiltaan lievempiä tapaturmia. Siksi lukuja ei sellaisenaan pidä käyttää toimialojen vertailuun.

Rakennusalan vakavien tapaturmien taustalla korostuvat muun muassa putoamiset, putoavat esineet sekä työkoneisiin, nostoihin ja kuormiin liittyvät vaarat. Ylitarkastaja Mikko Koiviston mukaan taustalla on usein kiirettä, aikataulupaineita sekä puutteita perehdytyksessä ja työn valvonnassa.

– Turvallinen työskentely edellyttää, että työ tehdään annettujen ohjeiden mukaisesti ja havaittuihin riskeihin puututaan viipymättä, Koivisto sanoo.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje
Työ Terveys Turvallisuus -lehti TTT
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.