TILAAJILLE Mehiläisen sosiaalipalveluiden asumisyksiköissä löydettiin uusia keinoja muun muassa riskinarviointiin ja vuorovaikutukseen asukkaiden kanssa.
Työstä saatu hyvä palaute motivoi ja luo uskoa onnistumiseen. Myös korjaava palaute on arvokas kokemus – mutta osaatko antaa ja ottaa sen vastaan rakentavasti?
Hyvä työpaikkaviestintä kootaan perusraaka-aineista. Huumori on maistuva lisä.
Korona-aika on lisännyt yksinäisyyden kokemuksia työelämässä, mutta osalle ihmisistä ne ovat olleet arkipäivää jo pitkään. Lauman ulkopuolelle jääminen satuttaa ja sairastuttaa, ja siksi sitä on tärkeä torjua työyhteisöissäkin. Tähän pyrkii myös HelsinkiMissio uudella ohjelmallaan.
Sain huonoa palautetta. Kahdesti saman viikon sisään ja täysin odottamatta. Ensimmäinen palautteista koski osaamistani, toinen persoonaani. Huono palaute hävetti ja…
VILPITÖN KIITOS teille, jotka osallistuitte kesän korvalla TTT-lehden lukijatutkimukseen! Vastaajia oli 767, enemmän kuin koskaan ennen. Käytitte arvokasta aikaanne –…
Kaikilla meistä on kokemuksia asiakkaana olemisesta, hyviä ja huonoja. Tulinko kuulluksi, kohdeltiinko minua ystävällisesti, haluanko palata samaan tilanteeseen uudestaan? Johtamisasiantuntija Pauli Juuti…
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.