Työturvallisuus

Työterveysyhteistyö koetaan toimivaksi – työsuojelun roolia voisi vahvistaa

Valtaosa työsuojeluhenkilöstöstä on tyytyväisiä työpaikkojen ja työterveyshuollon väliseen yhteistyöhön, käy ilmi Työterveyslaitoksen ja Työturvallisuuskeskuksen tuoreesta Työsuojelupaneelista. Työsuojelun rooli jää yhteistyössä kuitenkin melko kapeaksi.

| Teksti: Helinä Kujala | Kuva: Adobe Stock

Kolme neljästä Työsuojelupaneeli-kyselytutkimuksen vastaajista pitää työterveyshuollon ja työpaikan välistä yhteistyötä erittäin tai melko hyvin toimivana.

Työsuojelupaneeli on työsuojeluvaltuutetuille ja -päälliköille suunnattu jokavuotinen kyselytutkimus. Vuoden 2025 teemana oli työterveysyhteistyö ja sen toimivuus työpaikoilla. Marras–joulukuussa 2025 tehtyyn kyselyyn vastasi runsaat 700 henkilöä.

– Työterveyshuollon rooli on herättänyt julkista keskustelua. On kysytty, miten palvelut tulisi järjestää ja vastaavatko palvelut nykytyöelämän haasteisiin. Kyselyn mukaan työsuojeluhenkilöstö on pääosin tyytyväinen yhteistyöhön, sanoo Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija Hanna Uusitalo.

Vastaajat perustelivat työterveysyhteistyön toimivuutta sillä, että vuorovaikutus on säännöllistä ja että työterveyshuollolla on hyvä tavoitettavuus sekä aitoa kiinnostusta työpaikan tilanteeseen. Toimimattomuutta puolestaan selittivät usein puutteet tiedonkulussa ja asiantuntemuksessa.

Ennaltaehkäisevät palvelut saavat hyvän arvion

Vastaajien työpaikoista 67 prosentilla ovat käytössä sekä lakisääteiset ennaltaehkäisevät työterveyspalvelut että työnantajan tarjoamat vapaaehtoiset sairaanhoitopalvelut. Pelkät lakisääteiset palvelut ovat käytössä noin kolmanneksella työpaikoista.

Ennaltaehkäisevien palvelujen osalta yhteistyö arvioitiin pääosin toimivaksi. Selvä enemmistö vastaajista oli sitä mieltä, että työterveyshuolto tuntee hyvin työpaikan työt ja erityispiirteet, tukee fyysistä ergonomiaa sekä ehkäisee työhön liittyviä sairauksia ja tapaturmia.

Kehittämistarpeita tunnistettiin erityisesti kuormituksen hallinnassa ja työn vaaratekijöihin liittyvässä neuvonnassa. Noin neljännes vastaajista koki, ettei työterveyshuollon tuki näissä kysymyksissä ollut riittävää.

Työsuojelun rooli jää usein kapeaksi työterveysyhteistyössä

Kyselyn mukaan työterveysyhteistyön johtaminen ja kehittäminen ovat usein henkilöstöhallinnon ja ylimmän johdon vastuulla. Työsuojelu toimii mukana yhteistyössä, mutta sillä on harvoin päävastuu yhteistyön johtamisesta.

Työsuojelulla on kuitenkin usein kokonaiskuva työpaikan työoloista sekä työkykyä tukevista ja uhkaavista tekijöistä.

– Olisiko tarpeen hyödyntää tätä asiantuntemusta nykyistä enemmän työterveysyhteistyön johtamisessa ja kehittämisessä, pohtii Työturvallisuuskeskuksen hanke- ja kehitysjohtaja Maria Teikari.

Miten seurata työterveysyhteistyön vaikuttavuutta?

Lähes kaikilla vastaajien työpaikoilla työterveyshuoltoa koskevat tarpeet on tunnistettu ja toiminnalle asetettu tavoitteet. Toiminnan vaikuttavuutta seurataan säännöllisesti 63 prosentissa työpaikoista.

Yleisimmin seurantakeinoina ovat tiedot sairauspoissaoloista, mutta käytössä ovat myös tapaturma- ja työkyvyttömyystilastot sekä hyvinvointikyselyt.

– Tulokset herättävät pohtimaan, mikä olisi osuva keino seurata toiminnan vaikuttavuutta. Antavatko nykyiset keinot riittävästi tietoa siitä, miten työterveyspalvelut vastaavat tunnistettuihin tarpeisiin? Hanna Uusitalo kysyy.

Työsuojelupaneelin aineistoihin voi tutustua Työelämätieto-palvelussa.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje
Työ Terveys Turvallisuus -lehti TTT
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.