Tekoäly ja robotiikka muuttavat työtä ja yhteiskuntaa perustavanlaatuisesti. Näin esittävät Kari Angeria ja Risto Linturi yhteisteoksessaan Elämän tarkoitus ja tekoäly! – Tarinoita ihmisyyden rajalta.
Tekoälypalvelujen käyttö yleistyy kovaa vauhtia työelämässä. Kolme eri alan ammattilaista kertoo, miksi he ovat innostuneet tekoälyn hyödyntämisestä työssään.
TILAAJILLE Tehoton palaveri hukkaa kallista asiantuntijatyötä. Voisiko ryhmän dynamiikkaa aistiva tila ratkaista kuluttavien kokousten ongelman? Teknologia voi olla markkinoilla muutaman vuoden kuluttua.
Nopeasti yleistyvä algoritminen johtaminen voi asettaa työntekijöille liiallisia vaatimuksia ja heikentää hyvinvointia, osoittaa tuore raportti. Katsaus tuo esiin johdonmukaisen yhteyden algoritmisen johtamisen ja psykososiaalisten riskien sekä niiden seurausten, kuten stressin ja työuupumuksen, lisääntymisen välillä.
Tekoälyn käyttö on Suomessa edelleen vähäistä ja keskittynyt korkeasti koulutetuille sekä johtotehtävissä toimiville, ilmenee Suomen Yrittäjien tuoreesta Työelämägallupista. Asiantuntijat varoittavat, että ilman laajempaa käyttöönottoa ja koulutusta tekoäly voi lisätä työelämän eriarvoisuutta ja jättää etenkin pienyrittäjät ja itsensätyöllistäjät jälkeen teknologisesta kehityksestä.
Tekoäly ja robotit ovat nopeasti tulleet osaksi työn arkea, monin paikoin huomaamattomasti taustalla prosesseja tehostaen. Älykkäät algoritmit ja itsenäisesti toimivat…
Sote-sektori kamppailee säästöpaineiden, työvoimapulan ja kasvavan palvelutarpeen ristiaallokossa. VTT tutkii PROFIT-hankkeessa, miten tekoäly voisi tukea hoitajien työtä. Merkittävä osa sairaanhoitajien…
Tietokoneen hiiren liike voi paljastaa työperäisen stressin, uskovat Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tutkijat.
Uusi tekoälyä hyödyntävä äänianalyysimenetelmä saattaa tunnistaa kymmenen sekunnin ääninäytteestä onko potilaalla tyypin 2 diabetes vai ei. Jos tuoreen tutkimuksen havainnot…
Työelämän tekoälykeskustelu keskittyy negatiivisiin puoliin, jolloin teknologian luomat uudet liiketoimintamallit ja uusien työpaikkojen synty unohtuvat. Tulevaisuudessa tekoäly kuitenkin tekee monesta…
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.