Sote-sektori kamppailee säästöpaineiden, työvoimapulan ja kasvavan palvelutarpeen ristiaallokossa. VTT tutkii PROFIT-hankkeessa, miten tekoäly voisi tukea hoitajien työtä.
Merkittävä osa sairaanhoitajien ja lähihoitajien työpäivästä kuluu erilaisiin digitaalisiin tehtäviin, kuten potilaskirjauksiin, potilastietoihin tutustumiseen, ohjeistuksiin perehtymiseen ja niiden antamiseen. Teknologiset ratkaisut voivat vähentää näihin tehtäviin kuluvaa aikaa. Näin hoitajat ehtisivät kohdata hoidettavat paremmin ja hoitajien kuormitus vähenisi.
– Esimerkiksi saksalaisyritys TLGG on arvioinut, että oikein hyödynnettynä tekoäly voisi säästää yli 30 prosenttia hoitajien aikaa, jonka he voisivat käyttää arvokkaampaan asiaan – asiakkaiden kohtaamiseen ja hoitotyöhön, sanoo erikoistutkija Jouni Kaartinen VTT:ltä.
Kaartisen mukaan tekoäly voisi esimerkiksi tuoda kulloinkin oleelliset potilastiedot automaattisesti ammattilaisen saataville havainnollisesti joko graafisen tai puhekäyttöliittymän kautta. Tekoäly voisi olla myös erinomainen apuri potilaiden ohjeistamisessa niin palveluihin hakeuduttaessa, sairaalassa ollessa kuin sairaalajakson päättymisen jälkeenkin. Tämä voisi edistää oikean palvelun piiriin pääsemistä, vähentää uusintakäyntejä ja parantaa hoidon seurantaa.
Mitä mieltä? Kommentoi!