Työntekijöiden ortopedisiin leikkauksiin liittyvistä tuottavuuden menetyksistä suurin osa eli noin 70 prosenttia syntyy leikkauksen jälkeisenä toipilasaikana. Reilu neljäsosa tuottavuuden menetyksiä…
Tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin perustuvat poissaolot vähenivät kaikilla, mutta erityisen paljon työntekijäammateissa. Mielenterveyden häiriöihin perustuvat sairauspoissaolot yleistyivät vuodesta 2017 alkaen kaikissa ammattiryhmissä, mutta selvimmin toimihenkilöillä.
Sairauspäivärahaa saaneiden määrä pysyi suunnilleen ennallaan vuonna 2024. Mielenterveyden häiriöiden perusteella sairauspäivärahaa saaneiden määrän pitkäaikainen kasvu tyrehtyi. Ahdistuneisuushäiriöissä saajamäärä kasvoi, masennushäiriöissä pieneni.
Mielenterveysongelmat veivät jo yli 100 000 suomalaista pitkälle sairauspoissaololle vuonna 2023. Sairauspäivärahaa saaneiden kokonaismäärä vähentyi.
Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja mielenterveyden häiriöt aiheuttavat valtaosan työterveyshuollon kustannuksista, kertoo tuore suomalaistutkimus. Terapia- ja fysioterapiakäynneistä näyttäisi olevan hyötyä työkyvyn ylläpitämisessä. Iso osa työntekijöistä ei kuitenkaan saa näitä palveluja työterveyshuollostaan.
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.