Rakennusteollisuuden tavoite on kitkeä työtapaturmat kokonaan alalta pois vuoteen 2020 mennessä. Työtapaturmia halutaan vähentää vuosittain 30 prosentilla. Cramo Finland ilmoittaa siksi ottavansa käyttöön uuden palkitsemisjärjestelmän. Työntekijät saavat jatkossa tulospalkkion korotettuna, mikäli he onnistuvat vähentämään tulosyksikkönsä työtapaturmia 30 prosentilla vuodessa.
– Olemme jo onnistuneet viimeisen kolmen vuoden aikana vähentämään työtapaturmista aiheutuneiden poissaolopäivien määrää yli 600:sta alle 200:aan vuodessa. Sairasajan palkoissa, hoitokuluissa, vakuutusmaksuissa ja muissa kuluissa tämä tarkoittaa meille satojen tuhansien säästöjä. Haluamme palkita työntekijöitämme ja kannustaa jatkamaan hyvää työtä, kertoo Cramo Finlandin työsuojelupäällikkö Mikko Yläjääski.
Tuusulan keskuskorjaamossa on selvitty kaksi vuotta ilman tapaturmia. Keskuskorjaamolla työskentelee päivittäin noin 30 henkeä, ja sen kautta kulkevat kaikki Cramon kymmenet tuhannet huollettavat koneet. Suurimman työturvallisuusriskin keskuskorjaamolla aiheuttaa sähkö. Myös muun muassa nostinten ja trukkien käytössä on oltava huolellinen.
– Olemme tehneet sinnikästä työtä asenteiden muuttamiseksi niin, että tapaturmia ehkäistään ennalta. Viesti on se, että hommia ei tehdä missään nyrkkipajassa, vaan kyse on ammattilaisten työstä. Noudatamme ohjeita, käytämme asianmukaisia suojavälineitä ja olemme tarkkoja. Työ on kantanut hedelmää, kertoo työnjohtaja Jyri Vainio Tuusulan keskuskorjaamolta.
Cramo Finlandilla on käytössä sähköinen palvelu, johon henkilökunta kirjaa muun muassa työturvallisuus- ja ympäristöhavaintoja. Kirjattu ilmoitus ohjautuu vastuuhenkilölle yrityksessä, joka tutkii tapauksen ja vie asiaa eteenpäin.
– Toimimme lähes 60 paikkakunnalla, joten tiedon saaminen kaikkien käyttöön edellyttää yhteisiä työkaluja. Mikäli havaitsemme samoja haasteita useilla paikkakunnilla, voimme kehittää ja ennalta ehkäistä niitä myös keskitetysti, Mikko Yläjääski sanoo.
Yrityksessä on huomattu, että tapaturmien määrä on alhaisempi yksiköissä, joissa ennalta ehkäisevään toimintaan panostetaan. Tuusulan korjaamo on aktiivisimpia havaintojen käsittelijöitä, mikä näkyy tuloksissa.
Rakennusalan työtapaturmat ovat Rakennusteollisuus RT ry:n mukaan vähentyneet viime vuosina Suomessa, vaikka tehtyjen työtuntien määrä on noussut. Vuonna 2005 tapaturmien yleisyyttä kuvaava tapaturmataajuusluku oli yli 80:n, kun vuonna 2014 vastaava luku Tapaturmavakuutuslaitosten liiton ennakkoarvion mukaan oli 63. Tapaturmataajuus kertoo tapaturmien määrän miljoonaa työtuntia kohti. Cramo Finlandin tapaturmataajuus on nyt alle 20.
(Lähteenä Cramo Finland Oy:n tiedote.)
Mitä mieltä? Kommentoi!