Lyhyet

40 prosentilla opettajista terveyshaittaa huonosta sisäilmasta

| Teksti: Sanna Alajoki

Opettajista neljällä kymmenestä on huonon sisäilman aiheuttamia terveyshaittoja. Näin kertoo Turun yliopiston ja Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n tekemä tuore tutkimus.

Tutkimuksen lähes 5 000 vastaajasta 85 prosenttia ilmoitti, että omalla työpaikalla on sisäilmaongelma. Noin 40 prosentille vastaajista on aiheutunut terveydellistä haittaa sisäilmatekijöistä. Eniten haittoja on 1960–1980-lukujen rakennuksissa työskentelevillä.

Yli puolet tutkimukseen vastanneista opettajista ja esimiehistä raportoi, että työtiloissa on haittatekijöitä. Sisäilmaolot ovat heikot koko alalla uusinta rakennuskantaa lukuun ottamatta. Yli puolet vastanneista kokee viikoittain tai päivittäin haittaa tunkkaisuudesta ja riittämättömästä ilmanvaihdosta. Melu häiritsee kuuttakymmentä prosenttia.

Sisäilmatekijöistä oli aiheutunut noin 40 prosentille terveydellistä joka kolmannelle viihtyvyyshaittaa. Joka kolmannen vastaajan terveydentila on huonontunut viimeksi kuluneen vuoden aikana. Esimerkiksi peruskoulussa ja esiopetuksessa joka viides tutkimuksen vastannut oli vaihtanut työtä tai työpistettä sisäilmaongelmien vuoksi.

Opettajilla ja esimiehillä on tutkimuksen mukaan selvästi enemmän hengitystieinfektioita kuin muulla aikuisväestöllä. Monet lääkärin toteamat sairaudet olivat yhteydessä homealtistumisen kestoon. Homealtistumisen keston ja astman välillä on yhteys. Kroonisen bronkiitin yhteys homeen hajuun oli vahva.

Tutkimuksen mukaan terveydentilan huonontumisen riski oli kymmenkertainen niillä, jotka altistuvat homeen hajulle päivittäin verrattuna niihin, jotka eivät altistu homeelle lainkaan. Lähes yhtä vahva yhteys oli viemärin hajulle altistumisen ja terveydentilan heikentymisen välillä.

Vain vajaa 30 prosenttia kyselyyn vastanneista kokee jaksavansa nykyisessä työssään erittäin todennäköisesti eläkeikään asti.

– Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrakennusten huono kunto johtuu paitsi rakennusten iästä ja korjaamattomuudesta, myös korjausten epäonnistumisesta. Osakorjaukset eivät ole poistaneet sisäilmaongelmia. Näyttää siltä, että vain uudisrakentamisella tai laajalla peruskorjaamisella voidaan poistaa 1960–1980-luvuilla rakennettujen koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmat, OAJ:n työelämäasiamies Riina Länsikallio sanoo.

Tutkimusraportin tiivistelmät ja koko raportti OAJ:n verkkosivuilla.

(Lähteenä OAJ:n tiedote.)

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje