Lyhyet

60 miljoonaa eurooppalaista altistuu liikenteen melulle päivittäin – sillä on terveysvaikutuksia

| Teksti: Uutispalvelu Duodecim

Merkittävä osa Euroopan aikuisväestöstä altistuu päivittäin liikenteen melulle ja saattaa sen vuoksi sairastella. Pahimmassa tapauksessa melu voi välillisesti aiheuttaa sydän- ja verisuonitaudeista johtuvia kuolemia.

Tiedot käyvät ilmi suuresta tutkimuksesta, jossa selvitettiin liikenteen melutasoja ja terveysvaikutuksia yli 700 eurooppalaiskaupungissa.

WHO:n määritelmien mukaan melutaso on terveydelle haitallinen, jos se on vuorokauden aikana keskimäärin 53 desibeliä tai enemmän. Tämän määritelmän mukaan haitalliselle liikennemelulle altistuu päivittäin yli 60 miljoonaa eurooppalaisaikuista. Yli 11 miljoonaa aikuista koki melun häiritseväksi.

Aiempien tutkimusten perusteella tutkijat arvioivat, että melualtistuksen takia vuosittain yli 3 600 aikuista menehtyy sydäninfarktiin tai vastaavaan sydän- ja verisuonitautioireeseen. Luku on todennäköisesti vielä tätä suurempi.

Eri kaupunkien melutasot vaihtelivat, mutta etenkin suurissa kaupungeissa liikenteen melu oli yleensä merkittävää. Tämän aineiston perusteella Helsingissä haitalliselle liikennemelulle altistuu 45 prosenttia asukkaista, mikä on lähellä eurooppalaiskaupunkien keskimääräistä melutasoa.

Aiemmissa tutkimuksissa ympäristön melu on yhdistetty muun muassa uniongelmiin, stressiin, sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin, muistisairauksiin ja ennenaikaisiin kuolemiin, mutta ihmisten meluherkkyydessä on suuria eroja, joten toiset oireilevat helpommin ja toiset vähemmän.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysvaikutusarvion perusteella yli 200 000 suomalaista kärsii tieliikennemelun aiheuttamasta kiusaantuneisuudesta ja/tai unihäiriöistä. Pitkäaikainen tieliikennemelulle altistuminen aiheuttaa Suomessa yli 70 sydäninfarktia vuosittain.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje