TEOLLISUUSROBOTEISTA on jo kokemuksia, palvelurobotit tekevät voimakkaasti tuloaan, ja tekoälyn sovelluksia kehitetään ja kokeillaan. Työsuojelun näkökulmasta teollisuusrobotit ovat koneita. Yleensä…
Työterveysyritys Heltti Oy haastaa työterveyspalvelujen toimintatapoja. Se on lainannut liiketoimintamallinsa kiinalaisilta kylälääkäreiltä, joiden työn tuloksia mitattiin terveiden kyläläisten lukumäärällä.
Suomalaiset työolot on hiljattain arvioitu Euroopan kolmanneksi parhaiksi Työelämä 2020 -hankkeen mukaan. Mistä sinä olet omalla työpaikallasi ja/tai suomalaisessa työelämässä…
Kaikki työntekijät haluttiin mukaan, kun tekijänoikeusjärjestö Kopioston arvot uudistettiin vuoden 2016 aikana. Edellisestä yhteisestä arvopohdinnasta oli kulunut yli kymmenen vuotta.
Sote-hanke tietää pitkää epävarmuuden ja muutoksen aikaa sosiaali- ja terveysalan työssä. Se koettelee työkykyä ja vaatii paljon myös johtamiselta. Työterveyslaitoksen…
Vain muutos on pysyvää – vai kenties kiihtyvää? Ei ihme, että resilienssistä eli joustamisesta, soveltamisesta ja ennakoinnista on alettu puhua yhä enemmän.
Kansallisgalleriassa halutaan osallistaa, arvostaa ja kuunnella.
Terveenä eläkkeelle Lujatalosta -toiminta toi yritykselle voiton Euroopan työterveys- ja turvallisuusviraston kilpailussa. – Eläkeuudistus on lisännyt painetta työssä jatkamisen tukemiseen…
Ainakin 5–10 prosentilla suomalaisista on vaikeuksia lukemisessa ja kirjoittamisessa. Lukukeskus arvioi, että noin 370 000 aikuisella on vaikeuksia jatko-opinnoissa tai työhön…
TUORE TURUN AMMATTIKORKEAKOULUSSA tehty tutkimus vahvistaa, että monitilatoimisto ei sinänsä lisää tai vähennä siellä työskentelevien stressiä. Stressin aiheita kannattaa miettiä…
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.