Lyhyet

Työtapaturma haudankaivussa – hovioikeus alensi työantajayhtiön yhteisösakkoa

| Teksti: Helinä Kujala

Turun hovioikeus on alentanut yhteisösakkoa, jonka Pirkanmaan käräjäoikeus oli tuominnut hautausalan yhtiölle haudankaivussa sattuneesta työtapaturmasta. Yhteisösakko aleni 5 000 eurosta 3 000 euroon. Yrityksen toimitusjohtajan saaman 50 päiväsakon rangaistuksen hovioikeus piti ennallaan.

Työtapaturmassa kaivinkoneen kauha putosi kaivantoon ja osui lapiomiehenä työskennelleen työntekijän jalkaan.

Kaivinkoneen työlaitekiinnikkeen käyttöohjeen mukaan kauhan kiinnitys olisi pitänyt varmistaa pyöräyttämällä kauhaa ja painamalla sitä maata vasten. Työnantaja ei ollut tätä tehnyt, joten hovioikeus katsoi hänen syyllistyneen työturvallisuusrikokseen ja vammantuottamukseen.

Työsuhde oli päätetty ainakin osittain syrjivin perustein

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että työnantaja oli syyllistynyt myös työsyrjintään päättäessään työntekijän työsuhteen. Työntekijän näkemyksen mukaan hänen työsuhteensa oli purettu hänen sairauslomansa ja lapsensa sairastumisesta johtuneen poissalon vuoksi.

Työnantajan näkemyksen mukaan työntekijän työsuhde oli purettu koeajalla, koska tämä ei ollut noudattanut työnantajan antamia työhön saapumiseen liittyviä ohjeita.

Hovioikeus katsoi, että työsuhteen päättäminen oli johtunut ainakin osittain työntekijän omaan sairauslomaan sekä lapsen sairauteen perustuneesta poissaolosta. Hovioikeus viittasi myös korkeimman oikeuden ratkaisuun (KKO 2015:41), jossa työsyrjinnän tunnusmerkistö täyttyi, kun syrjintäperuste oli vaikuttanut työsopimuksen purkamiseen. Näin katsottiin olevan riippumatta siitä, olivatko työsopimuksen purkamiseen vaikuttaneet muutkin seikat.

Työsyrjintään viittasi myös ajallinen yhteys eli se, että työsuhde oli päätetty työntekijän sairauslomaa ja hänen lapsensa sairaudesta johtunutta poissaoloa seuraavana päivänä.

Tiedot perustuvat työsuojeluhallinnon tiedotteeseen (25.6.2026). Sen julkaisuajankohtana tuomio ei ollut lainvoimainen.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje
Työ Terveys Turvallisuus -lehti TTT
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.