Kadonneiden etsintä vaatii usein poliisin, vapaaehtoisten etsintäryhmien ja muiden toimijoiden yhteistyötä. Kanadalaisen tutkimuksen mukaan yhteistyö toi operaatioihin lisää henkilöstöä, erityisosaamista ja tietoa. Sen koettiin myös parantavan päätöksentekoa ja etsintöjen tehokkuutta.
Yhteistyöstä muodostui kuitenkin kuormitustekijä, jos vastuut ja toimivaltasuhteet jäivät epäselviksi. Stressiä aiheuttivat myös vapaaehtoisten viivästynyt hälyttäminen, tiedonkulun katkokset, organisaatioiden erilaiset tavoitteet sekä se, ettei vapaaehtoisten kokemusta ja asiantuntemusta aina tunnustettu.
Tutkijoiden mukaan yhteistyön toimivuus on siksi myös työhyvinvointi- ja työturvallisuuskysymys. Kuormitusta voidaan vähentää sopimalla rooleista ja viestintäkäytännöistä etukäteen sekä ottamalla kaikki toimijat mukaan jälkipuintiin ja toiminnan kehittämiseen.
Tutkimukseen osallistui 247 poliisia ja 159 vapaaehtoista etsintä- ja pelastustyöntekijää eri puolilta Kanadaa. Aineisto kerättiin verkkokyselyllä ja 61 poliisin haastatteluilla.
Tutkimus oli laadullinen, joten siinä ei mitattu yhteistyön vaikutusta stressioireisiin tai operaatioiden tuloksiin. Haastatteluihin osallistui vain poliiseja, mikä rajoittaa poliisien ja vapaaehtoisten kokemusten vertailua.


Mitä mieltä? Kommentoi!